Bali

Yhteiskuvat ovat niin harvinaisia että tämä piti päästä paraatipaikalle :) Olemme Ubudissa

 

Aaaahh salmari :)

Balilla vietimme pari ensimmäistä päivää kuta beachilla kun etsimme pitkäaikaisasumusta, ja muutimme heti kuin mahdollista. Kuta on aika levoton paikka. Löysimme paikallisen naisen kautta ihan upouuden asuntolan mistä vuokrasimme kuudeksi viikoksi asunnon. Meillä on tosi kiva kämppä omalla pienellä keittiöllä, lisäksi löytyy uima-allas, pieni kuntosali ja tosi kivoja naapureita. Olemme lyhyen ajomatkan päästä Carrefourista mistä saa melkein kaikkia ruokatarvikkeita, paitsi tietenkin kunnon ruisleipää. On oikea nautinto olla vaan paikoillaan. Meillä on hetkeksi koti. :) Olen niin nauttinut kun olen saanut tehdä taas ruokaa. Ja päivä alkaa niin paljon paremmin kun saa keittää kahvin itse ja syödä rauhassa aamupalaa eikä tarvitse mennä ravintolaan.

Vietimme juhannuksen kämpillä syöden graavilohta, kylmäsavulohta, hovimestarinkastiketta ja perunoita :) Ah, onnellisuus! Teimme vielä salmiakkikossua ja fisua, mistä hollantilaiset naapurimme tykkäsi kuin hullu puurosta. Näköjään heillä on joku hyvin samantyyppinen shotti, Dropshot, kotimaassaan. Pakko olla hyvä maa! :)

Minä ja Nigel. Viipaloin graavilohta hänen synttäreillään.

Eteläafrikkalainen naapurimme Nigel tykästyi graaviloheeni ja pyysikin syntymäpäivälahjakseen että laittaisimme ruokaa hänelle. Joten aika pian juhannuksen jälkeen oli jälleen ihanan tillintuoksuista lohta jääkaapissa. Olemmekin nyt kämpillä vuorotellen tehnyt ruokaa toisillemme naapurit ja me, tämä on tosi kivaa tapa viettää iltaa ja syödä yhdessä.

Nigelin kanssa ollaan vietetty aika paljon aikaa. Menimme hänen ja hänen ystävänsä Danin kanssa Ubudiin päiväksi. Ubud on kaunis pieni kaupunki, suunittelemme menevämme vielä takaisin kerran ja silloin vuokrata polkupyörät ja katsoa alueen pikkukyliä ja riisipeltoja. Ubudissa käytiin syömässä babi gulingia, balilaisittain kokonaan grilattua porsasta, Ibo Oka ravintolassa. Tässä ravintolassa on vieraillut myös Anthony Bourdain ja Rick Stein, siksi mekin tiesimme siitä. Oli hyvin erilaista possua kuin se Bangkokissa syöty suckling pig, mutta myös hyvää. Ei yhtä hyvää toki, Bangkokin possu vie toistaiseksi vielä voiton parhaasta annoksesta koko reissun aikana. :)

Tämä babi guling tulee tarjoiltuna annoksena, vähän rapeata ihoa, vähän lihaa ja mausteita lisukkeena tietenkin riisiä. Tilasimme myös lisäannoksen friteerattua porsaanlihaa joka oli hyvin maukasta. Päivän päätteeksi käytiin drinkillä aivan uskomattoman hienon hotellin baarissa. Dan on valokuvaaja ja on kuvanut monta luksushotelleja mm Balilla ja tiesi tästä paikasta. Näitä kauniita hotelleita löytyy paljon täällä, sekä rannalla että keskellä viidakkoa tai riisipeltoja. Kyllä tällä saarella luksuslomaa voi viettää jos haluaa.

Babi Guling. Tämä kuvaa liitty alempana mainittuun possuiltaan

Muuten emme tehneet paljon mitään ensimmäisien viikojen aikana. Vasta melkein kolmen viikon jälkeen tuli sellainen fiilis että haluaa mennä ja nähdä taas. Olemme matkustaneet jo kauan, ja käynyt aika monessa paikassa. Oli pakko pysähtyä hetkeksi ja antaa sieluillemme mahdollisuuden saada meitä kiinni.

Ollaan luonollisesti käyty surffaamassa, Tuomas tietenkin pääsi seisomaan ensimmäisten 15 minuutin sisällä. Minulta melkein katkes sormi ensimmäisellä kokeilulla :) Tuomas käykin usein ja on jo ratsastanut ihan kunnun aaltoja, ja minä olen loppujen lopuksi melkein päässyt jaloilleni jo kaksi kertaa. Se on hauskaa, mutta rankkaa touhua :) Rannat täällä onkin surffausrantoja, aaltoja päivät pitkät, uida saa altaissa. Mutta onneksi meillä on kiva piha aurikotuoleineen ja altaineen, ei tarvitse mennä merta edemmäs kalalle :)

Surffaajapoika :)

Yhtenä viikonloppuna käytiin kolmen päivän moporeissulla ympäri saarta Nigelin kanssa. Tuntui että oli aika nähdä enemmän saaresta. Odotimme toki vähän enemmän Balin rannoilta, parhaat ovat ihan selkeästi täällä etelässä. Mutta luonto on muuten kyllä hieno. Yksi päivä ajettiin vuoristoon kokeilemaan maailman kalleinta kahvia, Luwak kahvia. Paikallinen villikissa syö kahvihedelmät ja ulos tulee pelkkä papu pökäleenä joka kerätään talteen ja siitä tulee sitten tämä tunnettu kahvi. Ja se on hyvää, todella hyvää! Ja kissatkin on söpöjä :) Samassa paikassa he viljelivät kaikenlaisia mausteita ja hedelmiä, kävimmekin pienellä kiertueella missä saatiin nähdä miten kaikki kasvaa. Vanilja, neilikka, kaakao, kahvi, kaneli ja paljon muuta, myös paikallisia kasveja mille minulla ei vaan ole nimiä. Tämä vuoristoseutu oli todella kaunista, olisi ollut kivaa jäädä yöksi ja käydä trekillä, mutta meillä oli illaksi suunitelmia. 

Kahvipavut kissaprosessin jälkeen

Luwakpapujamme paahdetaan

Nigel, Tuomas ja Sonja juomassa maailman kalleinta kahvia

Olimme edellisenä iltana rannalla tavannut Ketutin, paikallisen naisen joka möi Nigelille pari saronkia. Hän jäi rupattelemaan kanssamme ja tuli puheeksi että haluaisimme oppia miten tehdä babi gulingia. Hän tarjoutui tekemään sitä kanssamme, ja päädyimmekin sitten jäämään päiväksi kauemmin possujuhliin. Hän oli aamumarkkinoilta hankkinut meille puolivuotiaan pikkuporsaan. Oli aluksi puhetta että minä olisin saanut olla mukana alusta loppuun valmistamassa tätä porsasta, mutta loppujen lopuksi emme saaneet muuta kuin katsoa vierestä. Eihän nyt maksavat turistit käsiä halua liata. Porsasta teurastettiin ja puhdistettiin, ja maustettiin kurkumalla, kookosöljyllä ja jollain balilaisella lehtiyrtillä. Sitten kepille ja tulen yli puoleksitoista tunniksi. Koska en saanutkaan auttaa ruoanlaitossa menimme rannalle hierottavaksi kunnes oli illallisen aika :) Ketut oli laittanut meille vähän kasviksia ja riisiä ja meille tarjottiin parhoita paloja heti alkuunsa. Mahtavan rapeata ihoa, josta toki piti vähän rasvaa kaapia pois – rasvaa oli tässä nuoressa porsaassa yllinkyllin. Ruokaa jäikin aika paljon Ketutin perheelle nautittavaksi seuraaviksi päiviksi.

Aamulla...

...aamupäivällä...

...illalla

Seuraava päivä oli huono päivä. Eksyimme reitistämme, ja kun kävimme balin isoimmalla temppelillä kaikesta yritettiin rahastaa erikseen. Tuli taas kerran paska fiilis kun kaikki katsoo sua kuin kävelevää raha-automaattia. Ja pas%&#ais poliisit ottivat meitä kiinni siitä ettei ollut paikallista ajokorttia. Mikä nyt muuten on ihan oikein ja oma vikamme, mutta kun sakkoja ei saa vaan poliisi haluaa kaikki rahat mikä sulla on lompakossa, ja arvaa vaan saatko siitä kuitin... No, tiesimme tietenkin että näin voi käydä ja meillä oli rahat jaettuna eri taskuihin mutta jää siitä silti paskafiilis kun ”lain suojelijat” ryöstää sut.

Kaunis Balilainen luonto, Mount Agung taustalla

Sattumalta Eveliina, joka oli kiinassa opiskelemassa kanssani monta vuotta sitten, tuli balille miehensä Juhan kanssa, hauskaa että törmäsimme taas aasiassa. Oli kiva saada ns vieraita kotiimme. :) Oli kivaa viettää kanssanne aikaa, kiitos seurasta! :)

Jotenkin en usko että törmäämme kovin moneen suomalaiseen sitten kuin reissumme toinen osa alkaa. Meillä ei olekaan kun alle kolme viikkoa enää täällä ja sitten suuntaamme kohti kiinaa. Kiina, Tiibet ja Nepal seuraavaksi, emme malta odottaa! :) Siksikin tämä ”loma” täällä balilla on ollut tarpeellinen. Olemme ehtineet kerätä uutta innostusta näkemään ja kokemaan uutta.

Olihan tää nyt ihan varmasti kuollut...

Luwak kahvi. Eikö olekin aivan ihana kookospähkinästä tehty kahvikannu. Kahvikupit ovat bambua.

 -Sonja-

Sulawesi/Bunaken

Sonja tulivuoren kaislikossa

Ihanan Singaporen oleskelun jälkeen lensimme Sulawesille määränpäänä Bunaken saari. Tämä osuus reissustamme alkoi surkeasti kun lentomme oli monta tuntia myöhässä jo Singaporesta ja tietenkin myöhästyttiin jatkolennosta Jakartasta. Singaporen lentokentällä oli kuitenkin ihan kivaa odotella, Starbucksissa oli hyvin mukavaa. Mutta Jakarta oli hieman sekavampi kokemus. Kesti varmaan kaksi tuntia ennenkuin saatiin selvälle yhtään mitään. Missä matkatavaramme on ja milloin lähtee seuraava lento? Missä voimme odottaa? Pysyimme rauhallisena ja otimme asiat hyvin c'est la vie asenteella. Istuimme Lion air:n ihanan kämäisessä toimistossa lukemassa odotellen tietoja. Parin tunnin jälkeen meitä vietiin yhteen loungeen odottamaan että joku tyyppi tuli töihin joka sitten vei meidät yhteen hotelliin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Oltiin lopen uupuneita kun saavuimme Manadoon

Kotitekoiset rummut ja basso :)

vuorokausi myöhemmin kuin oli tarkoitus, ja siellä piti vielä odottaa lauttaa Bunakenille. Ja että voi ottaa päähän tämä paikallisien tapa valehdella ihan suoraan päin naamaa. -”When does the boat leave?” - ”12.30, one hour thirty minutes wait.” Tätä vahvistettiin vielä kahdesti kapteenilta joka sitten hävisi, ja näkyi seuraavan kerran kahdelta kun lautta lähti... Ollaan tietenkin törmätty moniin kultturieroihin, hyviin ja huonoihin, mutta tähän valehteluun ei vaan totu. En vaan ymmärrä mitä pitää tehdä että saa suoran vastauksen joltain, oikeata tietoa. Koska kaikki muut ihan selvästi tiesi että lautta lähtee kahdelta. Koko lauma ihmisiä tuli veneeseen just ennen kahta. Mutta eihän sitä nyt voi turisteille kertoa että voisivat mennä jonnekin mistä saa juotavaa ja missä on vessa – odottakoon veneenkannella kuumassa auringossa.

Toisaalta, kun veneessä odotimme lähtöä hotellimme omistaja, joka oli saanut kuulla huhun että satamassa oli kaksi suomalaista, tuli kysymään olimmeko hänen vieraitaan. Hän jäi kaupunkiin asioimaan mutta järjesti niin että meitä tultiin hakemaan suoraan veneeltä hotelliin, mikä oli sangen ystävällistä. 

Sonja bungalowillamme

Bunaken on pieni saari missä ei ole paljon mitään muuta tekemistä kuin sukeltaa. Olimme jo netistä varaneet sukelluksia Living Colorsin kautta joka on suomalaisen pariskunnan omistama sukellusfirma. Omistajat ovat asunut saarella jo lähempänä kymmenen vuotta, ja olivat ihan äskeittäin rakennuttanut saunan. Ajatelkaa, pääsimme ihan aitoon suomalaiseen saunaan keskellä celebes merta. Suomalainen puukiuas ja kaikki! Aivan mahtavaa!! :) Mutta ikävä kyllä se jäikin ainoaksi mahtavaksi kokemukseksi bunakenilla. Niin monet oli meille suositellut bunakenin sukelluksia mutta pulau wehin jälkeen ne oli suorastaan pettymyksiä. Yhdellä sukelluksella nähtiin kilpikonnaa kymmenen kertaa (luulemme että oli seitsemän eri kilpparia) mikä tietenkin oli ihan siistiä, mutta siihen se jäikin. Olimme myös pettyneitä divemasteriimme. Vaikutti siltä että hänen mielestä tärkeinä oli saada maksimi aika täyteen joka sukelluksella, vietimme enemmän kuin kerran lähempänä puolta tuntia alle 10 metrissä. Miksi maksaa sukeltamisesta jos yhtä hyvin voi mennä ilmaiseksi snorklamaan ja nähdä ihan samaa! Yritimme kommunikoida halumme käydä syvällä ja pysyä siellä mutta ei. Ja vielä ainut kohde mitä me toivoimme (yhtä hylkyä) ja pyysimme viimeistään tiistaina – järjestettiin keskiviikolle jolloin meidän piti lähteä.

Pakko sanoa ihan suoraan että paikka oli ylihinnoiteltu, sekä sukellukset että asuminen. Me suosittelemme todellakin pulau wehiä vaikka ruoka olikin siellä kamalaa. Bunakenilla oli vähän parempi, mutta kalaa ja riisiä pystyy syömään vaan niin monta päivää peräkkäin... Varsinkaan jos sinulle ei anneta vaihtoehtoa.

Ja Sonja taas, tällä kertaa tulivuorella. Huomaa että Tuomas on kameramies :)

Viimeisenä päivänä liityimme Eevan, bungalowi naapurimme, seuraan ja käytiin tulivuorella ja paikallisella ruokamarkkinalla. Tämä oli kiva reissu. Saatiin autokyyti melkein vuoren huipulle, kävelimme vaan ihan viimeisen pätkän ja sitten kraatterin ympäri. Toi ympärikävely oli enemmän seikkailua kuin osattiin odottaa. Polku oli kapea ja paikoitellen melkein näkymätön, ihan viidakkoruohon/kaislikon peitossa. Ja ruoho oli terävää, kädet ja olkapäät näyttivät siltä että oli leikkinyt viiden kissanpennun kanssa lattialla. Mutta näkymät oli hienot. 

Markkinan mielyttävämpää tarjontaa

RW - eli koira

Markkinalla nähtiin lihaosastolla koiria ja lepakkoja, ja onkin selvinyt viimeaikoina että koirat todellakin on vaan joku joka napataan kadulta. Sairaita koiria kuulemma ei syödä...mutta en aio silti ainakaan tarkoituksella kokeilla. Autokuskimme osti meille paikallisia pikkupurtavia ja cassava sipsejä mitkä oli tosi hyviä. Mutta nälkä jäi ja kävimme retken jälkeen illallisella ihanassa ravintolassa missä ei tarvinnut syödä kalaa eikä riisiä – Pizza Hut! :) 

Siivettömiä lepakoita

Olimme loppujen lopuksi ihan iloisia lähtiessä bunakenilta. Olisin mielellään nähnyt enemmän sulawesista, ja myös mielellään lähtenyt kiertämään maustesaaria. Mutta bunaken tuli yllättävän kalliiksi, meillä oli hieman kommunikointi ongelmia bungalowin hinnasta ja sukellukset oli törkykalliit, ja budjetti tuli vastaan. Joten suuntasimme balille mihin päätettiin jäädä pidemmäksi aikaa säästääksemme rahaa.

Markkinaan kun tultiin kuului kauhea mekkala ja selvisi että se oli lähtöisin tästä, missä paikallista soopaa näytettiin pienestä telkkarista mihin nämä isot kaiuttimet oli kytketty :)

-Sonja-

Kuala Lumpur vol. 3 – Singapore

Singaporen oma lemmikki - Merlion

Taas kerran vietettiin KL:ssa päivän shoppaillessa :) Ja taas kerran minä en meinanut millään löytää mitään ja Tuomas osti vaikka mitä. Minä olen yksinkertaisesti surkea shoppaaja!:) Mutta Singapore kun oli seuraava kohde niin piti hankkia jotain siistiä päällepantavaa, reppureissaaja vaatteissa emme olisi siellä haluneet liikkua. Asuimme taas Kenin luona, hänen kämpästä on jo tullut meidän tukikohta. Melkein toivoo että olisi pakko taas käydä KL:ssa että saisimme taas nauttia hänen vieranvaraisuudestaan.

Malesiasta otimme yöjunan Singaporeen, muuten taas ihan kiva junamatka mutta ilmastointi oli rikki vaunussamme ja hieman siis hikoilutti läpi yön. Tulimme vielä niin aikaisin perille hotelille että huonemme ei ollut vielä vapaa, eli ei kuin Starbucksiin aamukahville ennenkuin pääsi suihkuun. Starbucks on taivas maan päällä muuten, ettäs tiedätte! :) (hyvästä kahvista kun on puute täällä missä kahvi kasvaa)

Olimme suunitelleet että hankimme Singaporesta Kiinan viisumit ja heti ensimmäisenä menimme viisumitoimistoon viemään paperit. Mutta ei. Jos lentoa pois Kiinasta ei ole, ei saa viisumia. Ja me haluamme mennä Tiibetin läpi Nepaliin maitse (sitä emme toki heille kertonut, väitimme että transmongolian juna veisi meidät kotiin). Ja vaikka nyt lentoa olisikin ollut niin kuukautta pidempää viisumia ei myönnetä Singaporesta. Se suunitelma kaatui siihen :( Toivomme että saamme jostain, ehkä jonkun matkatoimiston kautta, hoidettua haluamamme kahden kuukauden viisumin. Muuten käymme ehkä Laoksessasiinä välissä ja olemme sitten vaan kuukauden Kiinassa. Katsotaan:)

Kävimme herkullisella sushilounaalla ja ajattelimme tutustua vähän lähikortteleihin kuin alkoi sataa kaatamalla ja menimme irkkubaariin sadesuojaan. Oi Sinä Kylmä Huurteinen Mallasjuoma! Ja mikä parempi: Magners! Että olen kaipanut siideriä, Kuivaa Ihanaa Omenasiideriä Jäillä! :)

Koko oleskelumme Singaporessa olikin täynnä superlatiiveja kuin saimme todella hyvää ruokaa ja viiniä ja jopa samppanjaa(!), ja mitä ihanampia tuliaisia suomesta.

Menimme lentokentälle vastaan Mattia ja Pirkkoa (Tuomaksen vanhemmat) ja heidän kanssa tutustuttiin illalla sitten ensimmäistä kertaa hawker stall:iin. Niissä tuli syötyä usein, aina oli hyvää ruokaa, itseasiassa söimme vain hyvää ruokaa Singaporessa :) Helpotuksena nääntyneelle matkailijalle joka pelkäsi että toivoi liikaa Singaporesta!

Oli todella kivaa nähdä taas tuttuja kasvoja ja saada matkaseuraa. Ja ihanat tuliaiset olivat tuoneet pitkän toivomuslistamme lisäksi, vaikka mitä herkkuja meille nautittavaksi :) Tuli melkein kyyneleet silmiin kun otti ensimmäisen suupalan ruisvoileipää; ruis 100, oivariinia, korpelan savukinkku ja salaneuvos goudaa – Aaaaaahhh!!! :) Ja meetvusrtia. Ja salmiakka, UFOja (kiitos Kati!) ja Fazerin suklaata. Onnellisuus! :)

Tursistiperhe bissellä Orchard roadilla :)

Päivät menivät nopeasti ja ehdimme tehdä vaikka mitä. Tuomaksen kanssa olemme jo reissun aikana oppineet rentoutumaan ja päivärytmimme on aika löysä. Nyt olimme parina päivänä menossa aamusta iltamyöhään, oli ihan kivaa vaihtelua. Olimme totisesti turisteja, kävimme pakollisella Singapore Slingillä Raffles Hotellin Long Bar:issa, nautimme näkymästä Singapore Flyerista (maailman isoin maalimanpyörä), olimme jokiristeilyllä ja joimme gintonicit Clark Quayllä. Ja paljon muuta.

Yhtenä iltana käytiin yösafarilla eläintarhassa, tätä oli monet meille suositellut ja jotkut katsoivat parhaaksi kokemukseksi Singaporesta. Ensin kiersimme kävellen aluetta, ja onni kävi sillä lähdimme vissiin toiseen suuntaan kuin suurin osa ihmisistä ja saimme kulkea suhtkot rauhassa.

Kävijöitä oli satoja, ehkä jopa tuhansia mitä huomasimme myöhemmin kun haluttiin mennä vielä ajelulle katsomaan niitä isoja eläimiä jotka kävellen ei päässyt katsomaan, elefantit, sarvikuonot, leijonat yms. Jonot olivat ihan hulluja, odotimme n. 45 minuuttia vaikka autoja tuli muutaman minuutin välein ja niihin mahtui n. 80 henkeä kerralla. Safari oli ihan kiva, paljon eläimiä, viidakkoa ja hyvät polut sekä selkeät opasteet. Mutta henkilökohtaisesti en silti nauttinut kokemuksesta, vangitut eläimet ei ole minun juttu. Eniten häiritsi isojen eläinten olemattomat alueet, ei ne eläimet siellä huumamattomina pysyisi... No, tiedän että kaikki eivät ole yhtä negatiivisia kuin minä ja toivon jonain päivänä pääseväni oikealle safarille Afrikkaan ja voivani siellä nauttia villien eläinten katselusta.

Arkitehtein kekseiliäisyyttä pitää ihailla

Singapore on selkeä, siisti, puhdas ja tehokas kaupunki. Arkitehtuuri on hyvin vaihtelevaa, uudet pilvenpiirtäjät mitä mielikuvituksellisimpia ja vanhat talot hyvässä kunnossa. Asuimme Chinatownissa, kaikki itseasiassa. Tuomaksen vanhemmat toisella puolella lähellä temppeleitä ja me toisella laidalla. Kävelimme yhtenä päivänä läpi Chinatownin ja toisena läpi Pikku Intian. Chinatown on lähempänä keskustaa ja hyvin siivottu ja vähän steriili ollakseen Chinatown, Little Indiassa oli aidompi tunnelma, sekamelskaa, roskia ja ruokatori missä oli taas vaikka mitä myynissä. Kun näin riuttahaita pinoittain (kiinalaisella myyjällä tietenkin) käännyin ympäri koska en halunut nähdä mitä muuta tiskillä löytyi. Ei täällä välitetä onko suojatttu eläin vai ei kunhan joku sitä ostaa. 

Ganesha. Hindu temppeli keskella chinatownia

Yhtenä iltapäivänä puettiin hienoimmat päälle ja kävimme drinkillä Singaporen tunnetuimmassa hotellissa, Raffles Hotel, juomassa pakolliset Singapore Slingit. Drinkkiä on kehitetty kyseisessä baarissa. Ylimakean drinkin ohessa sai popsia maapähkinöitä ja asiaan kuului heittää kuoret lattialle. Long Bar on kieltämättä hieno, hyvin osasi kuvitella siirtomaalaisten aikoinaan istuvan just siellä heittämässä pähkinänkuoria lattialle. Sieltä jatkoimme matkaa maailmanpyörälle jossa onnistuimme välttymään jonoista kiirehtimälllä läpi näyttelyä joka piti kävellä läpi päästäkseen itse vekottimen luo. Oli hienot näkymät kaupungin ja sataman yli, F1 rata oli suoraan alapuolella ja hyvin ylellisen näköinen golffikenttä rannalla. Kun jätimme Singapore Flyerin taaksemme törmäsimme todelliseen yllätykseen, Roberts Coffee kahvilaan! Ihan just se meidän suomalainen Roberts Coffee! :) En olisi uskonut. Seuraavaksi toiseen hotelliin taas drinkille (yleelliset kliseet mistä oli ihanaa nauttia), tällä kertaa korkealle nauttimaan taas näkymästä ja juomaksi samppanjaa! Voin sanoa että jos joskus on varaa niin haluan asua kyseisessä hotellissa, Swisshotel The Stanfordissa, Niiin hieno! Ja loppuhuipennoksi illalle käytiin Imax 3D leffassa katsomassa Kung Fu Panda II.

Mutta paras ilta oli kuitenkin ylivoimaisesti se jolloin käytiin PS Cafe ravintolassa illallisella, sattui vielä olemaan sama päivä jolloin meille tuli viisi kuukautta tasan täyteen reissussa. Joimme hyvää viiniä ja söimme reissumme ensimmäiset kunnon oikeat pihvit. Juustot vielä jälkiruoaksi portviinin kera ja nämä matkailijat olivat onnellisia ja täydellisen tyytyväisiä :) Kiitos Matti ja Pirkko ihanasta illallisesta! Ja kaikesta muusta ja seurastanne, teitte Singaporen oleskelustamme oikean nautinnon.

Näkymä Singapore Flyerista

-Sonja-

Sumatra: Lake Toba – Pulau Weh

Siirryimme lentokentältä suoraan Lake Toballe reissun kamalimmalla bussimatkalla tähän asti. Säästettiin rahaa ottamalla paikallisbussi – ei ollut sen arvoista! Bussi oli rikkinäinen, sairaan ahdas, hidas, epämukava, kuuma, haiseva... Olo oli just niin surkea kun olla ja voi, ei voinut muuta kuin alistua kamaluuteen ja tuijottaa ikkunasta ohimeneviä palmu- ja kumi-plantaaseja ja toivoa että oltaisiin kohta perillä. Kurjuutta lisäsi paikallisten tapa polttaa röökiä (kaikkialla poltetaan ja kaikki polttaa ): Sitä sytytetään, otetaan yksi veto ja sitten annetaan tupakan savuta loppuun niin hitaasti kuin vaan mahdollista. Meikäläiselle aivan käsittämätöntä ja tämä siis autoissa, busseissa, kaikkialla. Takaisinmatkalla otettiin minibussi joka maksoi melkein kolme kertaa enemmän mutta oli paljon parempi, vaikka siinäkin kuski ja välttämätön apuri poltti tasavälein vaikka yritettiin pyytää savutonta reissua – fat chans!

Määräpää tosi palkitsi, Lake Toba on kaunis ja ainakin toukokuussa hyvin rauhallinen paikka. Näimme koko viikon aikana ehkä viitisenkymmentä muuta länkkärituristia, viikonloppuna oli paikallisturisteja vähän enemmänkin mutta muuten hiljaista. Ensimmäinen yö nukuttiin veneellä tavatun paikallisen bungaloweilla, sieltä siiryttiin seuraavana päivänä vähän mukavampaan Samosir Cottageen. Ensimmäinen paikka oli halpa, reilu kolme euroa per yö ja oli kyllä rento, mutta meille vähän liian rento. :) Sänky oli hyvin epämukava niinkuin myös wc, reikä lattiassa oli aivan liian lähellä takaseinää ja pitkille länkkäreille oli melkein mahdotonta osua oikein.

Samosir Cottage oli kiva paikka mitä ollaankin jo muille matkustajille suositeltu. Tilava puhdas huone, kuuma suihku, terassi, hieno näkymä järvelle ja wifi. Kaikki tämä reilulla kuudella eurolla :) Muuten täydellinen mutta patja oli täällä, niinkuin vissiin koko aasiassa, aivan liian pehmeä ja selkä taas kipeä joka aamu.

Viikko vierähti taas kerran hengailessa :) Parina päivänä vuokrattiin mopo ja kierrettiin saarta, Samosir saari onkin todella kaunis. Luimme että piti olla kuumia lähteitä saaren toisella puolella ja suunnattiin sinne, oi mikä pettymys se paikka oli. Kuuman lähteen vesi oli putkihelvetillä ohjattu uima-altaisiin, luonnollisia lähteitä ei ollut näkyvissä. Ihan turha ajelu, minkä aikana olin unohtanut laittaa aurinkovoidetta selälle ja niska pääsi palamaan ihan kunnolla. Tyhmä mikä tyhmä :) Toisella kerralla lähdettiin vuorta ylös ja maisemat oli aivan mahtavia. Käännyttiin kun tiet muuttui liian huonoiksi ja onneksi ehdittiin takaisin Tuk Tuk kaupunkiin ennenkuin kaatosade iski. Sateet ovat täällä todellakin erillaisia kuin kotona, joku kääntää hanan täysillä auki, antaa olla hetken ja sulkee sitten kokonaan. Mistään kevyeestä kesäsateesta ei ole puhettakaan.

Hiekkarantaa saarella ei näkynyt, mutta hotellillamme oli kivasti tehty ranta pätkä missä pääsi hyvin uimaan, ja koska järvi on tosi syvä (450m) pystyi sukeltamaan suoraan laiturilta. Järvivesi oli ihanan virkistävää ja hotellin rannalla oli myös trampoliini mistä minä tein mitä surkeampia hyppyjä. Tuomas oli paljon taitavampi :) Oli ihanaa uida joka päivä eteenkin kun uinnin jälkeen ei tarvinnut mennä suihkuun heti :) Jos vielä olisi ollut saunaa...

Päätimme että lennämme Sumatran pohjoiskärkeen Banda Acehiin sen sijaan että maksamme vaan vähän vähemmän ja kärsimme yöbussissa (niitä välttelemme niin kauan kuin mahdollista, mieluummin kokonaan). Banda Acehista matka jatkuin samana päivänä Pulau Wehille,joka on Sumatran paras sukelluspaikka. Taksimatkalla lentokentältä satamaan kuskimme ajoi kiertotietä näyttääksemme meille hullun isoa paattia jonka tsunami oli nostanut 3km sisämaahan. Hän myös osoitti meille kuinka kauas sisämaahan asti tsunami oli tuhonnut kaiken. Paikka on nyt ihan kaupungin näköinen taas, rakennustöitä vielä joka kulman takana toki.

Pulau Weh saaren ruraalisuus tuli meille vähän yllätyksenä. Kun etsimme huonetta mieli vajosi aika alas. Ensimmäinen bungalowi mitä katsottiin oli pelkkä hökkeli missä oli sänky ja ”wc” sen alla, reikä lattiassa ja pieni allas mihin laskettiin pesuvettä. Päädyttiin loppujen lopuksi tuhlata vähän enemmän rahaa ensimmäiselle yölle ja otimme kivan huoneen sukellusshopilta, Lumba Lumbalta. Oli yksi kauniimpia huoneita missä olemme yöpyneet, sääli vaan että budjetti ei anna periksi ihan kaikkeen. Jos haluaa sukeltaa pitää tinkiä mukavuudesta. Siirryttiin seuraavana päivänä huoneeseen missä olemme nyt viettäneet reilu viikko. Sänky on kaksi pehmeätä patjaa päällekkäin. Wc on länkkärimallia(!!) mutta huuhtelu toimii kauhalla. Suihku on käsisuihku joka toimii vaan sähköpumpulla jota pitaa pyytää päälle joka kerta erikseen. Kuumaa vettää saa ehkä mantereella. No, tuuletin on tehokas ainakin :)

Oli ajatuksena sukeltaa vähän enemmänkin mutta kymmenen päivän aikana meille on kerytnyt vaan 11 dyykkiä yhteensä. Tuomaksella on ollut vähän ongelmia korvien kanssa ja minä olen nukkunut niin huonosti patjan takia että on tuntunut turvallisemmalta jättää dyykit väliin. Mutta sukellussaitit on ollut upeat. Olemme nyt molemmat nähneet ensimmäiset hait ja hullun isoja Napoleon Wrasseja, mustekaloja ja paljon muuta. Mutta eniten täällä on vaikuttanut korallimaisemat, yksi sukellus oli niin kaunis että tuntui siltä että olisi sukeltanut jossain akvaariossa, maisema oli kuin suoraan Discovery Channeliltä. Yksi dyykki oli vaikea, eteenkin minulle. Meihin iski hyvin vahva virtaus ja minun maskini vuoti vettä molemmilta puolin ihan lakkaamatta. Pienen paniikkikohtauksen jälkeen sain itseäni onneksi rauhoitettua. Tuomas oli samalla dyykillä melkein laittanut kädensä Stone fishin päälle, joka on hyvin myrkyllinen kala. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, olemme nyt viisaampia ja kokeneempia.

Tämä paikka on muutenkin ollut aika pettymys. Odotimme enemmän paratiisi saarta ja saavuimme rannalle missä pitää olla kengät jalassa ja yhteisöön missä ruoka on aivan surkeata. Tarjonta on masentavan suppea ja melkein kaikki ruoka on ollut mautonta ja monotoonista. Yhdestä ravintolasta, Barracudasta, olemme saaneet ihan hyvää ruokaa (jos sitä olisi meille tarjottu esimerkiksi Vietnamissa olisimme olleet pettyneet) ja henkilökunta siellä on aivan ihanaa. Kolmesti nyt olemme tilaneet tiettyjä ruokia edellisenä päivänä ja he ovat lähteneet kaupunkiin hakemaan tuoreita raaka-aineita. Yhtenä iltana yksi italialainen nainen, Marina, joka on täällä sukeltamassa, teki Barracudan keittiössä Carbonaraa. Annos oli toki ilman pekonia (muslimi maa), kermaa, parmesania ja mustaapippuria... Vähän ihmettelen miten italialainen voi kutsua sitä Carbonaraksi!? Se oli kanapastaa bechamelkastikkeella ja munakeltuaisella, ei Carbonaraa!

Huomenna lennetään takaisin Kuala Lumpuriin, ja ensimmäistä kertaa minua ei harmita lähteä yhtään. No, Phuketissa en viihtynyt myöskään mutta siellä en odottanutkaan viihtyväni päinvastoin kuin täällä. Olen enemmänkin helpottunut että päästään pois. Älkää käsittäkö väärin, sukellus täällä on hienoa ja saari on kaunis, olen vaan Niin valmis menemään Singaporeen ja nauttimaan AC-taivaasta ja ruoasta! Ja saame vielä hyvin tervetullutta seuraa :) ja ruisleipää!! :)

Koska täällä on surkea nettiyhteys tämä blogi jää kokonaan ilman kuvia, mutta emmeköhän kohta saada niitä kuvasivullemme näkyville.

-Sonja-

Angeles/San Fernando – Sagada – Vigan - Kuala Lumpur vol.2

Riisipeltoja Sagadassa

Viimeiset päivät Kota Kinabalussa meni rauhallisesti. Yksi päivä vietettiin lähellä olevalla saarella satojen muiden turistien kanssa, 90% aasialaisia turisteja/paikallisia. Oli viikonloppu ja perheet menivät rannalle viettämään päivää. Toisaalta kivaa ollaa vaan rannalla, mutta ihmismäärä ja snorklauspaikan surkea laatu pilasi vähän päivää. Saarella oli samoja liskoja mitä nähtiin Borneon viidakossa, isoja sellaisia ja monta.. Hengailivat ihan lähellä kaikkia ihmisiä ja grillistä nille heitettiinkin luita herkkupaloiksi. Syövät vaan kuulemma kuollutta lihaa mutta kyllä silti kiersi kaukaa, isoin oli noin kaksi metriä pitkä.

Löydettiin yhdestä uudesta isosta ostarista ranskalainen pikku ravintola, Saffron, johon palattiin parikin kertaa. Arvaavaan oliko nannaa saada länkkärityyliin tehtyä salaattia ja ihan oikea sisältä sulava suklaa fondantti!! Ja kahvi oli mainiota. Yllättävää on mielestäni että täällä missä kahvia käytännössä kasvaa takapihalla joudaan pikakahvia tai aivan surkeata suodatin kahvia :(

Kaivataan Vietnamin kahvitarjontaa.

Yövieraamme

KKsta lennettiin Clark:n Filiippineillä, Manilasta pohjoiseen. Olimme varaneet hotellia valmiiksi netistä koska oli pääsiäisviikko ja kaikkialla varoitettiin että silloin on vaikeata löytää yöpymispaikkaa. Tämä huone varattiin Angeles Citystä ennenkuin tutustuttiin paikkaan – virhe! Ainut paikka mitä meidän budjetilla saatiin oli huone paikasta nimeltä Ponderosa (tuttu Bonanza:sta, minkä niminen hotelli oli aiemmin ollutkin), hotelli oli kuin suunniteltu 1970-luvun ystäville. Clark itsestään on vanha jenkki ilmavoimien tukikohta ja tunnettu maailman vanhimmasta ammatista, varsinainen baari ja bordelli kaupunki. Sen lisäksi se oli vielä ruma kaupunki joka tuntui epäturvalliselta, betonihökkeleitä ja piikkilankaa ja aseistettuja vartioita vaikka missä (mäkkärin ovella esimerkiksi!). Meikäläinen oli vielä ainut länkkärinainen alueella, miehiä oli kylläkin ja he eivät katsoneet minua silmiin edes kuin puhuivat minulle suoraan... Sen lisäksi hotelli oli luukku, likainen kulunut ruma luukku. Uima-allasta oltiin odoteltu muttä sitä nähdessä oli uiminen kaukana mielestä. Ja kruunauksena kakun päällä yöllisena vieraana oli hiiriä. Yksi kävi sängynpäädyllämme syömässä meidän suklaakeksejä ja lukollisessa kaapissa, missä oli arvotavarat niinkuin kamera ja ruishapankorput, oli käynyt joku kanssa. Arvatkaa vaan kuinka paljon v*****i heittää korput rokeen kun kulmasta oli syöty :'( Oltiin korppujaa kannettu mukana Thaimaastta asti tarkoituksena nauttia synttäreilläni. Turha sanoa että tänne ei mennä uudetsaan, eikä suositella kenellekään!

Hra Iso J saa naulan jalkaansa

Pääsiäislauantaina mentiin viereiseen kaupunkiin San Fernandoon seuraamaan paikallista pääsiäisviettoa ja ristinnaulimista. Päivä oli kuuma. Tosi kuuma. Käveltiin Via Crusis jota pitkin nähtiin kymmeniä ja kymmeniä paidattomia miehiä jotka piiskasivat itseään narulla missä oli puupalikoita päässä. Veri kirjaimellisesti roiski kaikkiin suntiin, meillä oli molemmilla vaatteet ihan punapilkullisia päivän päätteeksi. Oli vähän vaikeata löytää oikeata reittiä, etenkin kun avuliaat paikalliset osoittavat aina eri suuntiin – miksi vastata jos et tiedä? Eikö se ole nolompaa antaa väärää tietoa toiselle ja antaa hänen eksyä kuin myöntää ettei tiedä? Ei vissiin.

Saavuttiin itse ristinnaulimispaikkaan vähän etuajassa mutta onneksi löydettiin hyvä paikka varjossa missä odotella. Ihmisiä oli tuhansia, n. 30 000 lehden mukaan yleisössä. Itse ristinnaulimista odotettiin jonkin aikaa suoraan paahtavan auringon alla, onneksi tuli otettua Kambodjassa ostetut kramat (huivit) mukaan joilla saatiin päät ja niskat suojaan. Paikallisilla oli sateenvarjot, mikä meille oli vähän hankalaa koska varjot oli meille silmän korkeudessa ja piti kokoajan varoa kasvoja. Onneksi kaikki kuitenkin laskivat varjot kun esitys alkoi. Esityksessä oli mukana roomalaisia sotilaita hevosilla, vartijoita, vankeja, Jeesus, Maria Magdalena ja muita neitokaisia. Kolme miestä nostettiin risteille, kaksi vaan solmittiin kiinni mutta itse hra ”iso J” naulottiin sekä jaloista että käsistä ristiin. Tätä herraa, paikallinen, on ristiinnaulottu joku 30v putkeen, hän oli selvinnut pahasta auto-onnettomuudesta ja luvannut jumalalle että hän tekisi tämän loppuelämänsä – siitä se ajatus sitten lähti :)
Muualla samassa kaupungissa oli joku 15 muita ristinnauliimisia missä jokainen joka jostain syystä etsi jumalalta anteeksiantoa sai ristiinnaulituttaa itseään. Me emme näitä nähneet ihan vaan sen takia että oli niin kuuma ettemme jaksaneet kävellä ympäri kaupunkia yhtään ekstraa. (Filippiinit olikin tähän asti kuumin paikka missä ollaan oltu. Viimeisellä viikolla kun katsottiin paikallista sääennustetta oli sinä päivänä 34 astetta ”feels like 41”, ja tuulesta ei ollut tietoakaan.)

Kun tultiin takaisin pudonneiten enkelten kaupunkiin törmättiin vahingossa pääsiäiskulkueseen. Kymmeniä paraatikärryjä missä oli ihmisten kokoisilla nukeilla kuvattu tapahtumia Jeesuksen elämästä ja joitain Raamatun hahmoja. Kulkueessa oli tuhansia ihmisiä, kävelivät, lauloivat, pitivät palavia kynttilöitä kasissään. Vähän erilainen pääsisäisen vietto kuin kotona.

Seuraavana päivänä lähdettiin aikaisin aamulta jo menemään, suuntana Baguio missä yövyttäisiin ja sieltä Cordilleras vuoriin pikku kaupunkiin nimeltä Sagada. Baguio on suhteellisen iso opiskelija kaupunki, saasteinen (vuoriston keskellä oleva saastekuoppa) ja likainen sellainen, mutta onneksi löydettiin kiva baari missä viettää iltaa. Ja vaikka pottumuussissa olikin vaniljaa ja se jäi syömättä, ja Gin Tonicissa oli sokeria, niin meillä oli hauska ilta siellä ja Rumours Baria muistellaan hymyllä.

Bussimatkalla Sagadaan oli aivan mahtavia näkymiä, huimat korkeuserot ja niin vihreätä ja kaunista. Yksi pikkujuttu mikä oli tosi hupaisaa on millaisiksi sipsi ja karkkipussit yms muuttuu kun menee ylös vuoristoon, piukeat ja pulleat kuin ilmapallot :)

Roikkuvat kirstut, ruskea alimmassa rivissä on viime vuodelta. Sagada

Sagadaan jäätiin viikoksi. Siellä oli n. 26 astetta päivällä, viileätä yöllä ja tuoksui havumetsälle, kotisuomi tuli vahvasti mieleen. Saunaa kun vielä olisi löytynyt...aiaiai! :) Kaupunki oli rauhallinen, pieni ja täynnä ravintoloita ja hostelleja. Eniten aikaa vietettiin vaan olleskessa, käveltiin lähtinähtävyyksiin ja nautittiin kotoisesta luonnosta. Yksi päivä käytiin retkellä lähistöllä olevalla vesiputouksella, otettiin opas ja uikkarit ja lähdettiin kävelemään. Lähtöpisteestä joku 2600 askelta alaspäin väitti oppaamme, emme viittineet laskea:) Käveltiin paikkallisen pienen kylän ja sen riisipeltojen läpi, joenpenkkaa pitkin ja tultiin pienelle minijärvelle mihin laskeutui vesiputous. Näin kuivakautena se ei ollut iso ja kovaääninen, mutta vettä tuli silti. Oppaamme oli jo ehtinyt varoittaa että voi olla että vettä ei putoa ollenkaan. Minijärvessä käytiin uimassa, oli aivan Ihanaa uida taas makeassa vedessä ja viileässä sellaisessa (Tuomaksen mielestä kauhean kylmää:)). Vähän aikaa kun olittin hengailtu paikalle alkoi saapua paljonkin porukkaa. Kylän pikkupojat tuli sinne uimaan ja turistiryhmiä oli monta. Paikkalispojat kiipesivät ihan putouksen alle ja sukelsivat kalliolta. Kun lähdettiin oppaamme kysyi jos haluttiin ottaa toista reittiä pois läpi riisipeltojen ja tietenkin me haluttiin. Reittimme oli sitten pelkkää riisipeltoa :) Aurinko paahtoi ja ylösmatka tuntui loppumattomalta, mutta oih mitkä näkymät! Oli todella kaunista, syvää laaksoa ja korkeita vuoria, kaikkia eri vihreän sävyjä mitä on (paitsi ehkä neonvihreä) ja siistit tasaiset riisipellot. Vaikka hengästytti niin hymyilytti samalla. Oli tarkoitus kävellä neljä kilsaa takaisin omaan kylään mutta päätimme ottaa Jeepney kyydin silti. Istuimme katolla ja nautittiin näkymistä.

Toisena päivänä käveltiin luolatunnelia pitkin yhdestä luolasta toiseen. Tämä kesti n 3.5 tuntia, vuoren alla läpi mitä ahtaampia kiviväliköitä, vuorensisäisiä pikku lampia ja lepakonpaskaa. Meillä oli kiva opas, Chris, paikallisesta vuoristoheimosta. Läpikäynnin päädyssä oli luola missä oli vesiputous ja mitä kauniimpia pikku altaita ja kivenmuodostelmia. Kallio oli muotoutunut eräänlaisiksi riisinpellon näköisiksi terrasseiksi missä vesi valui toisesta toiseen kunnes se hävisi putoksessa vielä syvemmälle maan alle. Meillä ei ollut kameraa mukana koska pelättiin että se olisi kastunut tai kolhuuntunut kävelyn aikana, mutta tuohon 'Spa' luolaan tuleessa viimeistään harmitti että se ei ollut mukana. Retki itsessään oli mahtava kokemus, suositellaan kaikille jotka Baguioon eksyvät.

Sagadassa vietettiin viikko ja sieltä taas Baguioon yöksi ja aamulla Viganiin. Vähäsen potutti kun joutui tekemään matkan Sagadasta Viganiin, joka linnuntietä on n. 70Km, kahdessa päivässä 7 + 7 tunnin bussimatkaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut neljä tai viisi kulkuneuvovaihtoa suoraan läpi vuoriston, joka olisi kestänyt ainakin yhtä kauan – valitsimme mukavuuden ennen seikkailua tällä kertaa. Jeepneyt millä oltais matkustettu on hyvin matalat, jopa minä pidin päätäni alhaalla niissä istuessa, ajattelemattakan Tuomasta 195cm.

Vigan

Vigan on UNESCO world heritage village, kaunis pikku kaupunki joka on selvinnyt kolmea eri sotaa ja vanhat espanjalaistyyliset talot oli laajasti kunnostettu. Minun syntymäpäivän kunniaksi valittiin vähän parempi hotelli muutamaksi päiväksi, tämä oli toivomani syntymäpäivälahja :)

Kaupungissa oli kyseisellä viikolla Viva Vigan Arts Festival, yksi syy miksi sinne mentiin. Keskustorilla oli markkinat ja joka päivä eri ohjelmaa, kilpailuja, kansanmusiikkia, tanssia, homoparaateja ja bingoa. Ajattelimme lähteä vähän aikaisemmin, mutta oli pakko jäädä kun huomattiin että loppuviikosta oli Carabao Painting eli lehmien maalaus kilpailu! Me oltiin, niinkuin suomalaisena kuuluu olla, hyvissä ajoin paikalla. Muut, tuomarit, kilpailijat ja yleisö, saapuivat kaksi tuntia myöhemmin :) Emme ole, enkä tiedä olemmeko ikinä, tottuneet paikalliseen tapaan, eli epätäsmällisyyteen. Jos kerran on alkamisaika, niin miksei pidä siitä kiinni? Jos ei halua aikataulua, älä tee sellaista! No kuitenkin.. Monen mutkan ja pitkän odottelun jälkeen maalauskilpailu alkoi ja lehmät sai ensin valkoisen pohja maalin alle ja mitä mielikuvitukseellisempia kuvia maalattu pälle. Samaan aikaan oli taidekilpailu missä joukkueet teki tauluja siemenistä ja pavuista yms.. Ääriviivat piirettiin puiselle pohjalle ja ruokaaineet liimattiin päälle. En tienytkään että on olemassa ihan kirkkaan joulunpunaisia siemeniä, mutta kaikki oli (piti olla) luontaista. Päivän päätteeksi oli paraati ja lehmät pääsivät näyttäytymään yleisölle samalla kun vetivät perässään erillaisia kärryjä missä oli teeman mukaisia maisemia tai muuta vastaavaa.

Vigan oli kaunis ja kuuma pikku kaupunki.Päivät menivät hiljalleen kaupungissa kävellen. Mukulakivikadut imi itseensä kuumuutta päivällä ja hehkutti sitä jalkoihiimme vielä 8lta – 9ltä illalla. Paljon tekemistä siellä ei ollut, kirkkoja kauheesti niinkuin kaikkialla Filippiineillä, ja jotain museoita. Ostimme suosikkiravintolassamme ginipullon jota tuhottiin vähitellen viikon aikana yazzia ja casinoa pelatessa. Litran Tangueray maksoi ravintolassa 15$! :)

Ruoka oli koko Filiippineillä hieman pettymys ja Vigan ei ollut poikkeus. Ruoka oli niin huonoa kerran että jätin kokonaan syömättä ja vaikka en valittanutkaan niin annosta ei ollut laskullamme, kätevää :). Ja mäkkärissä käytiin muutaman kerran, aika surkeata saa kyllä ruoka olla että valitsemme mäkkärin mutta näin kävi.

Viganista lähettiin ihan viimeisenä päivänä ennen lentoa ja oli pakko päästä Clarkiin asti sinä päivänä – oli piiitkä suora bussimatka eli rankka ja pitkä päivä. Seuraavana päivänä aikainen lento takaisin Kuala Lumpuriin. Olimme sopineet aikaisemmin Kuala Lumpurissa tavatun Kenin kanssa että saisimme nukkua hänen luona pari yötä. Oli ihanaa ja vähän outoa jopa olla jonkun kodissa ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen. Siellä oli olohuone. Ja keittiö! Ajatelkaa :) Ja mitä parasta, minä sain tehdä ruokaa!! Pääsin hellan ääreen ;) Olimme jo aikaisemmin sopineet Kenin kanssa että kokataan hänelle jotain suomalaista ja päädyttiin karjalanpaistiin keitetyillä perunoilla. Tiesimme että kaikki raaka-aineet löytyisi – ja että maistui hyvälle syödä omaa tekemää ruokaa. Ken tarjosi vielä viinit ruoalle – voitto! :) Ken on opettaja yliopistolla ja oikea foodie, tunsimme itseämme hyvin tervetulleiksi ja onneksi päästään vielä kerran nauttimaan hänen vieraanvaraisuudestaan ja silloin hän laittaa meille ruokaa esi-isiensä tyyliin, eli Nonya-ruokaa :)

Päivällä käytiin Kuala Lumpurissa shoppailemassa, kierrettiin pari eri ostaria mistä toinen oli niin iso että minua ihan ahdisti. Kaikki Helsingin keskustan liikket mahtuisi tuon katon alle helposti – sairasta. Tässä vaiheessa matkaa Tuomaksen jo kolmannet flipflopit oli mennyt rikki ja nyt tuli satsattua Birkenstockeihin toivolla että nyt kestäisi. Itse olin jo kauan kaivannut uusia sortseja ja ne löytyi, EDC:n kaupasta – kuinka tylsää se on ostaa saman merkkisiä vaatteita täällä reissulla kuin kotona ja vielä kalliimmalla! Mutta pitäisi kestää myös nämä, toivotaan! :)

Kuala Lumpurista otettiin juna Butterworthiin ja sieltä lautta Georgetowniin Penangissa mistä

seuraavana ammuna oli lento Indonesiaan, Sumatraan. Emme tieneet että tämäkin on UNESCON world heritage village muuten oltais luultavasti vietetty pari päivää täälläkin, oli kivannäköinen paikka. Ja mitä parasta löydettiin hyvä intialainen ravintola, nami! Filiippinien huonon ruoan jälkeen oli mahtavaa saada taas maukasta illallista.

Sumatralla ollaan nyt reilut 20 päivää ja nopean KL käynnin jälkeen tapaammekin Tuomaksen vanhempia Signaporessa :) 

Halusin laittaa tänne enemmän kuvia mutta hidas nettiyhteys halusi muuta..no, kuvasivullemme tulee enemmän kuvia sitten heti kun ollaan taas nopean netin ääressä. :)

-Sonja-

Kuala Lumpur - Kota Kinabalu - Sandakan

Sepilok Orang Utan Rehabilitation Center

 

Petronas Towers

Kuala Lumpuriin kun saavuttiin mukavan junamatkan jälkeen suunnattiin suoraan Chinatowniin ja etsittiin sieltä itsellemme asumusta. Chinatown oli kiva paikka, itseasiassa Kuala Lumpur kokonaisuudessaan oli kiva paikka. Odotellaankin että päästään takaisin uudestaan toukokuussa. Luulenpa että tästä lähtien asutaan useamminkin eri chinatowneissa, siellä on halpaa, paljon ruokapaikkoja ja tähän asti ainakin joka paikassa kiva tunnelma.

Vietettiin muutama kaupunkipäivää, käytiin kiertoajelulla, kuvattiin Petronas Towersit, kierrettiin ostoskeskuksia ja tarkoitus oli jopa shoppailla mutta ei vaan löydetty sitä mitä etsittiin. Kuala Lumpurin kaskusta on yllättävän pieni ja kävellen pääsi likkumaan hyvin plus että paikallisjunat toimii kuin unelma. Keskusta on kiva sekoitus vanhaa ja uutta vierekkäin, vanhoja moskeijoita, kauppahalleja ja toisella puolella katua moderneja pilvenpiirtäjiä. Käytiin myös kaupungin vanhimmassa moskeijassa mihin pääsi vaan jos pukesi päälle kaapun ja minulle vielä huivi - kuumana päivänä vähän lämmin asuste.

Moskeijaan piti käyttää vähän erit vaatteet

Tässä kaupungissa oli helppoa löytää hyvää ruokaa. Laitettiin couchsurfer sivulle kyselyä missä kannattaa syödä KL:ssa ja vastauksia tuli tonneittain, couchsurfing verkosto on suhteellisen laaja KL:issa. Yksi paikallinen jopa kutsui medät syömään eräälle ruokatorille keskustan ulkopuolella. Meillä oli hauska ilta hänen, hänen tuttavien ja muutamien muiden couchsurferien kanssa. Ken ja Betty, molemmat paikalliset, pyysi että otetaan yhteyttä kun ollaan taas KL:ssa ja he vievät meidät uudestaan syömään hyvää paikallista ruokaa. Saattaa jopa olla että mennäään Kenin luo ja me kokataan heille suomalaista ja he meille malesialaista :) Saa katsoa miten löydetään aineksia mistä saa jotain perinteistä suomalaista aikaan. Ja mitäköhän sitä pitäisi laittaa!?

Muutamien päivän jälkeen lennettiin Borneoon, Kota Kinabaluun. Jumitettiin muutamaksi päiväksi Kota Kinabaluun joka on pieni aika merkityksetön kaupunki. Paljon ostareita, kaikki vaan puoliksi täynnä kauppoja, ylimmät kerrokset ihan tyhjillään. Yksi mainio ruokapaikka löydettiin hotellimme vastapäätä. Eräänlainen ruokatori missä oli riveittäin kalaravintoloita, kaikissa omat kalatankit täynnä erillaisia mereneläviä. Syötiin kaksi iltaa samassa ravintolassa ja ruoat olivat erinomaisia, tuoreet (keskikokoiset = n. 20cm pitkät) tiikeriravut heidän ”signature sauce”:issa oli herkkua! 

Kalaravintolan tuoreet antimet

Lähtö seuraavalle stopille, Sandakaniin, oli monimutkaisempi kuin odotettu. Me oletettiin että pääkaupunkista nyt pääsisi suoraan mutta ei se niin helppoa ollut. Kaupungissa oli vaan paikallisliikenne terminaali, kaukoliikenne hoidetaan toisessa kaupungissa 25 min taksilla Kinabalusta. Sen lisäksi aikatauluja ja hintoja oli hyvin vaikeata löytää, onneksi meidän hotellissa henkilökunta oli hyvin auttavainen.

Maailman toiseksi isoin liskolaji

Orang Utan

Sandakanissa meitä odotti huono sää, sade muutti meidän suunitelmia jonkin verran, mutta onneksi sade lakkasi sopivasti juuri kun päätettiin että orangutangeja on pakko päästä katsomaan satoi taikka ei. Sepilok Orang Utan Rehabilitation Center:in vierailutilat on aika pienet, mutta vierailu oli todellakin odottelun arvoinen. Ensin meille näytettiin videopätkää heidän työstään ja sitä seurasi apinoiden syöttäminen. Turisteille on rakennettu kävelysiltaa ja pieni terassi mistä saa katsoa kun apinoille videään ruokaa. Jopa matkalla ruokkimispaikkaan nähtiin orangutangeja, siellä istuskelivat tai roikkuivat ihan kävelysillan kaiteilla eikä meistä paljon välittänyt. Videossakin kerrottiin että äskeittäin rehab centeristä vapautetut apinat usein jää vähäksi aikaa lähelle ihmisiä ennenkuin uskaltavat kauemmas viidakkoon. Ruokintapaikalle tuli kolme yksilöä, pieni joka piti kunnon shown ja vähän vanhempi joka keskittyi enemmän ruokaan. Vanhin näistä kolmesta ei piitannut yleisöstä yhtään vaan söi ja lähti, mutta sitä oli silti kivaa seurata, eteenkin kun huomasin miten se söi. Tämä istui selkää meitä päin ja veti kaikki appelsiinit mitä löysi, ja kun se nousi lähtemään huomasin että se oli kuorinut hedelmät ihan niikuin me ihmiset. Muut apinat veti kuorineen kaikineen.

 

Longtail Macao

Harkinnan alla oli myös Proboskis monkey Center ja Crocodile farm, mutta jätettiin väliin ja mentiin Kinabatangan joelle etsimään villejä eläimiä sen sijaan – ja että palkitsi! Otettiin kolmen päivän/kahden yön retki. Nähtiin liskoja (maailman toisiksi isoimmat Komodo liskon jälkeen) ja monia eri apinoita; Longtail ja Shorttail Macao, Proboscis apinoita ja villejä orangutangeja! Kaksi! Jopa meidän opas oli innoissaan orangutangeista, hän sanoi että on tosi harvinaista nähdä villejä yksilöitä, ja me nähtiin kahdesti yhdessä päivässä! :) Sen lisäksi nähtiin myös harvinaisin laji Hornbill linnuista, valkoinen hornbill, ja niitäkin kahdesti. Nähtiin kolmea eri lajia hornbillejä ja myös paljon muita lintuja. Tehtiin kolmen päivän aikana kuusi jokiristeilyä ja yksi trekki viidakossa, tämä läpi mutalammikoita ja iilimatoja. Minulla oli kaikista eniten iilimatoja minun vaatteissa ja yksi kiinni mun leuan alla. Oli minun ensimmäinen kohtaaminen iilimatojen kanssa ja silti olen niitä aina vihanut ja pelkänyt. Nyt vihaan edelleen mutta en pelkää enää yhtä paljon. Iljöttävät pa%”##et silti! :)

Tämä retki oli taas hyvin onnistunut ja taas kerran meillä oli hyvää seuraa, tällä kertaa ruotsalainen pariskunta Tukholmasta. Ensimmäisien veneretkien opas oli hyvä, rauhallinen ja hyvä spottaamaan eläimiä. Ensimmäisellä yöristeilyllä nähtiin monia eri lintuja nukkumassa oksilla, pöllöjä, opas ja Tuomas näki jopa vilaisun krokotiilistä - minä en :( Toisella yöristeilyllä toisella oppaalla ei nähty paljoa, liskoa nukkumassa puurungolla ja pari pöllöä. Vaikka satoikin joka päivä niin kastuimme vaan ensimmäisellä veneretkellä, onneksi pystyimme ottamaan kameraa mukaan melkein joka kerta.

Me saatiin B&B:ltä kyytiä "bussi asemalle", eli risteykseen missä sitten oli tarkoitus itse pysäyttää bussia ja selvittää meneekö se sinne minne haluat. Onneksi "pysäkillä" oli paikallinen joka auttoi meitä ja saatiin paikat minibussissa.

Kinabatangan joki

Seuraava paikka onkin Lahad Datu, missä ollaan nyt kun tätä kirjoitan. Tässä kaupungissa minulla tuli ensimmäistä kertaa eräänlainen koti ikävä. Enemmänkin ehkä vaan väsy vieraseen kulttuuriin ja kokoaikaiseen sopeutumiseen. Tämän sai aikaiseksi pesuloitten puute, internetin puute, turisti infon puute, ravinoloitten puute... tuli semmoinen olo että nyt ollaan bakom takana eli huitsin nevadassa. Haluaisin olla paikassa missä asiat toimii niin kuin minä olen tottunut että toimivat. Tuomaksellakin oli muutama päivä sitten niin sanottu matkaväsy. Aika hyvin näyttäisi tuo kolmen kuukauden raja mistä puhutaan pitävän paikkansa. Monethan siis sanovat että kuin on jossain vieraassa paikassa kauemmin niin kolmen kuukauden jälkeen tulee pieni masennus. Eteenkin täällä Borneolla missä meidän budjetti rajoittaa meidän enemmän kuin missään muualla on tullut tuttuja asioita ikävää - televisio mistä tulisi edes englanniksi ohjelmia, toimivia normaaleja vessoja, puhdasta vettä ja jotain muuta kuin riisiä ja raneja ja kanaa syötäväksi.

Noniin, valittelut seis!

Viikko ollaan vielä täällä Borneolla, suunitelmat vielä auki, ja sitten Filipineille missä odottaa pääsiäinen ja meikän synttärit :)  ja ehkä jotain muutakin :)

Proboscis apinoita

Myöhempi lisäys: Palattiin sivistykseen, Kota Kinabaluun. Syötiin pastaa. Ja salaattia! Netti toimii ja Burger Kingkin löyty (Vielä harkinnassa :)). Havaittavissa länkkäri ruokavalion kaipuu :) Ruoka täällä Borneolla ei ole ollut kauhean hyvää mikä on ollut omiaan lisäämään pastan sekä perunan kaipuuta ja ruokaihmisiä kun ollaan se masentaa aika nopeasti. 

Asumme samassa hotellissa kuin viimeksi, Lavender Lodge, ja tuntui melkein siltä että viikon retkeltä tuli kotiin kun saimme jopa saman huoneen :) Yllä mainittu surkea olotila onkin melkein poissa, tähän auttoi sivistyksen lisäksi myös se että meikäläisen vatsa toimii taas kahden viikon lakon jälkeen – kuivattuja luumuja kun kaupasta löytyi ja pussikaupalla mussutettu. Meillä on täällä Kota Kinabalussa vielä muutama päivä, ajateltiin tehdä jotain päivretkiä läheisille saarille ja ehkä mennä vanhalla junaradalla Beaumontiin päiväksi. Katsotaan mihin päädytään.

Toivomme teille kotona kauninsta kevättä! Olette mielessämme.

Vielä pienenä muistutuksena, lisää kuvia löytyy osoitteesta http://matkailijat.kuvat.fi/kuvat/

Petronas Towers

Hornbill

Yellow ringed snake

Kinabatangan joella

-Sonja-