Matkailijat: Tiibetistä Nepaliin

Mount Everest Base Camp, vuori on siellä pilvien takana :)

Tiibetiin tarvitsee luvan matkustaa, oppaan, päiväsuunitelman ja Lhasan ulkopuolelle auton sekä kuskin... Kiinalaiset haluavat että Tiibetiä katsotaan osana Kiinaa, mutta tekevät sinne kuitenkin erikoissääntöjä – eli se on erikoinen, se on erillään Kiinasta! Hah! Ja siltä kyllä tuntuukin, sinne matkustaessa ja siellä ollessa.

Suunnittelimme 10 päivän matkaa Spinn Cafen (Lhasassa oleva matkatoimisto) kautta ja etsimme siihen matkaseuraa Lonley Planetin foorumista. Martine ja Edwin löysi meidät ja ehdotti heidän suunnittelemaa 14 päivän retkeä. Mietimme asiaa noin viisi minuuttia ja päädyimme lähtemään pidemmälle reissulle :)

Lhasan junaa odotellessa. Martine, Edwin ja Tuomas Pekingissä

Toteutimme tällä osalla reissua suunitelmaa jota olimme odottaneet jo kauan, Tiibetin osuus oli yksi pääkohdista koko reissun aikana. Ja junamatka Pekingistä Lhasaan oli meille olennainen osa tätä unelmaa.

Lähdimme hyvissä ajoin juna-asemalle missä Martine ja Edwin piti odottaa meitä junalippujemme kanssa. Tämähän oli vähän niinkuin heidän matka ja heillä siis liput, luvat ja kaikki. Oli vaikeata, etenkin Tuomakselle, päästää ohjaimista irti ja luottaa siihen että joku muu osaa hoitaa. Siitä huolimatta että saavuimmekin vähän sovittua aikaa myöhemmin heitä ei näkynyt missään. Odotimme. Etsimme. Soitimme. Ja odotimme taas. Odotusaika ei todellisuudessa ollut niin pitkä mutta kyllä vaan silloin tuntui siltä. Soitettiin uudestaan ja tällä kerta vastaajan tilalla vastasi oikea henkilö! Heitä oli tiputettu väärälle puolelle juna-asemaa, joka on mahdottoman iso ja olivat just vasta tajuneet että pitää tulla toiselle puolelle. No, löysimme toisemme ja me saatiin loppujen lopuksi kallisarvoiset lippumme. Voin aika varmuudella sanoa että me emme enää halua olla 'kanssamatkustajia', me haluamme järjestää itse. Matka meni kyllä ihan hyvin, mutta me olemme kontrollifriikkejä molemmat ja haluamme tulevaisuudessa itse hoitaa kaiken. Silloin voi syyttää vaan itseään.

Ikkunanpesu jollain väliasemalla

Junamatka kesti n. 44 tuntia, kaksi yötä. Tutustuimme toisiimme, kuunneltiin musiikkia ja katsottiin ohimeneviä maisemia. Melkein kaikki kaupungit ja kylät oli tosi masentavia nähdä. Likaisia, saasteisia, rumia hökkeleitä ja harmaita ihmisiä. Vaatteet, hiukset, iho ja olemus – harmaa. Mutta luonto, karu ja tyhjä kuin olikin, oli hieno. Erilainen. Yritettiin ottaa kuvia ikkunasta, mutta se oli tosi likainen. Pestiin sitä kostauspyyhkeillä ja vessapeperilla kun pysähdyttiin, mikä auttoi huomattavasti, mutta vaikeata silti ottaa kuvia ikkunan läpi. Tässä junassa emme löytäneet paikkaa missä sai ikkunat tai ovet auki että olisi sieltä saanut kameraa ulos.

Nomaadin telttoja. Näkymä junasta.

Lhasassa oltiin viisi päivää, jolloin kierrettiin luostaria luostarin jälkeen. Potala palatsi ihan ensimmäisenä. Ajatelkaa, siihen on aikarajoitus, yksi tunti sisällä! Koskee kaikkia, turisteja ja myös paikallisia uskovaisia. 100 yuania (10€) sisään ja nopeata tahtia läpi ettei sakkoja tuu jos ylittää ajan. Toisaalta se oli hyvä juttu koska siellä oli vartijoita hallitsemassa jonoja, myös kiinalaiset ryhmät joutuivat seuraamaan sääntöja ja antamaan tilaa muille. Varmaan järkyttävä kokemus heille...

Potala, Lhasa

Minun suosikkini näistä kaikista luostareista ja palatseista oli nunna luostari (on vaan yksi Lhasassa). Olimme siellä aikaisin aamulla ja he olivat juuri kokoontuneet aamurukouksiin. Istuivat riveissä ja mutisivat mantroja. Ihan ensimmäiseksi oli vähän muitakin kuiskaavia keskusteluita ja jotkut vielä venytteli ja haukotteli, mutta ehkä kymmenen minuutin päästä kaikki liittyivät rukouksiin. Oli kiehtovaa kuunnella kun rukoilivat yhteen ääneen joka nousi ja laski kuin aallot merellä. Yksi nunna osoitti meille että istukaa alas ja minä suljin silmäni muutamaksi minuutiksi ja vaan kuuntelin heidän 'laulua'. Tämä yhdistettynä hämärään ja jakkivoikynttilöiden tuoksuun oli sekä rauhoittavaa ja mielialaa kohottavaa samalla.

Nunnat aamurukouksella. Lhasa

Me asuimme Lhasan tiibettiläisellä puolella, uudempi osa kaupunkia on ihan täydellisen kiinalainen. Paikalliset ovat sorrittuja, eivät kuulemma edes saa passia vain erikoistilanteissa. Tapasimme yhtenä päiväänä oppaamme vanhemmat, kävimme heidän luona sovittamassa heille lukulaseja. Martinellä oli mukana laatikollinen silmälaseja (erittäin hyvä idea ja tarpeellinen) mitkä hän lahjoitti paikallisille. Istuimme heidän 'olohuoneessa' juomassa ihanaa makeata maitoteetä, muistutti intialaista chaita mutta ei ollut yhtä mausteista. Huoneen toinen pitkä seinä oli ihan täynnä thangkoja ja 'jumalan'-kuvia/patsaita, buddhia, pyhiä kuninkaita ja viisaita miehiä. Uskonto on todellakin iso osa paikallisten elämää. Oppaamme äiti ei osannut englantia mutta osasi silti hyvin kertoa meille miten paljon vihasi kiinalaisia ja miten paljon hän toivoi Dalai Laman vielä palaavan. Oppaamme kertoi hänelle että minulla oli ollut Tiibetin lippu ommeltuna laukussani (hän ehdotti että otan sitä pois ettei poliisin kanssa tule ongelima, ja kaupungissa missä joka toisessa nurkassa on aseistettuja miehiä en pannut vastaan) ja hän melkein tuli halaamaan minua. Sitten kuin oppaamme kertoi että me menemme vielä ehkä intiaan ja Dharamsalaan missä Dala Lama asuu, meistä tuli sydänystäviä :) Me lupasimme että jos menemme sinne ja näemme Dalai Lamaa niin annamme hänelle viestin että tämä rouva odottaa häntä kotiin.

Meidän Jakit ja jakkimiehet trekillä.

Osa kaksi matkasta oli neljän päivän vaellus Ganden luostarista Samyen luostariin. Kävimme toisena päivänä 5200 metrissä kun ylitimme yhtä kukkulaa päästääksemme laaksosta toiseen toiselle leirintäalueelle. Nousua oli yhteensä 1200 m siinä kävelyllä, kivistä sekä raskasta maastoa ja minä meinasin jo luovuttaa. Minulla on aina ollut alhainen Hb ja tämä taisi vaikuttaa huonon kuntoni kanssa siihen että olo oli kuin vanhalla elefantilla siirappisavessa kävellessä. Mutta pääsin huipulle ja alastulomatkalla jopa hymyilin ja nautin maisemista. Maisemat oli trekin aikana aivan mahtavia, ensimmäisillä päivillä karua kiveä, vuoria ympärillä, horisontilla, vieressä ja alla. Lopputrekistä jokia, laaksoja, puita kukkia eläimiä ja nomadeja. Yöt olivat kamalia. Ensimmäinen etenkin, telttaamme tuuli sisään ja tuuli oli kylmä ja kova. Tokana yönä vettä kondensoitui telttaamme sisään. Kolmas yö, huomattavasti alempana kuin edelliset oli ok, mutta en halua telttailemaan ihan heti uudestaan.

Iltapesulla ensimmäisenä iltana trekillä.

Meillä oli mukanamme opas, kokki, kokin apulainen, kaksi jakkimiestä ja viisi jakkia kantamassa tavaroitamme. Minulla oli ennen trekkiä vähän erilainen kuva jakeista, oletin että olisivat vähän kuin lehmät. Mutta nämä veijarit ovat hieman pelottavia. Äkkipikaisia ja hermostuneita ihmisten lähellä. Pääjehu niistä kantoi miedän rinkkaamme, ilmeisesti hieman tyytymättömänä ja siitä johtuen sadesuojassamme on nyt sarvenreikiä, onneksi rinkka on kuitenkin vielä ehjä.

Viimeisenä päivänä oli suuniteltu vain kolmen tunnin kävely, mutta me päätimme jatkaa kävellen Samyeen perille asti ja täten lyhentää suunitelmaa päivällä. Meillä oli muutenkin tiukka aikataulu kun meidän viisumit loppui viidentenä päivänä, eli viimeisenä mahdollisena päivänä ja tälleen päästiin siitä stressistä eroon.

Samyesta jatkettiin matkaa Land Roverilla ja huonolla kuskilla. Että minä vihaan sitä miestä! Olin selittänyt jo Lhasassa matkajärjestäjälle että tulen helposti sairaaksi autonkyydissä ja varmistimme silloin että auto piti olla hyvässä kunnossa ja kuski rauhallinen. No turha toivo! Autossa ei toiminut AC, ei tuuletin eikä ikkunat. Hieman liioittelua sori, vain yksi ikkuna oli kokonaan rikki, muut avautui kyllä, vaikka välillä ei meinanut mennäkään kiinni. Kuski ajoi kuin idiootti, niinkuin kaikki muutkin aasialaiset. Jos joku joskus aikoo hankkia kuskin, älä palkkaa aasialaista! Puhuin oppaamme kanssa että sanoisi kuskille että ajaisi tasaisemmin, se toimi hetkellisesti. Joka päivä neljän päivän aikana piti muistuttaa sitä paskiaista että olin kyydissä ja piti ajaa kuin ihminen.

Maisemat matkalla EBC:ltä Nepalin rajalle.

Näkymät oli toisaalta aivan mahtavia. Pysähdyimme aina välillä näköalapaikoilla ja kuvia tuli otettua naurettava määrä. Automatkan päämäärä oli Everest Base Camp. Me ohitimme matkalla ylös varmaan sataa pyöräilijää yhteensä. Hulluja kaikki! :) Tulimme perille aikaisin iltapäivällä ja kävimme samana päivänä ihan ylhäällä Base Campillä. Siitä eteenpäin ei pääse kuin kiipeilijät. Kävi tuuri kun vuorta näki silloin täydellisesti, seuraava aamu oli pilvinen. On mun mielestä aika hullua että jotkut ihmiset katsovat sitä vuorta ajatuksena että ”sinne haluan kiivetä”. Ajatus ei voisi olla kauempana minun mielestä.

Leirintäalue ei ollut kiva. WC:t niin surkeat että kaikki kävi joenpenkalla – ja turisteja oli satoja... Need I say more... Ja ruoka oli, noh, sanotaan näin että mulla oli vatsa sekaisin vielä kaksi viikkoa myöhemmin ja sain läääriltä Nepalissa antibiootteja siihen :(

Vietimme viimeisen yön raja kaupungilla Kiinassa ja ylitimme rajaa aamupäivällä. Kannattaa olla ajoissa paikalla, rajanylitys paikalla kerääntyi melkoista jonoa kun me olimme jo hieman myöhässä. Friendship sillalla ei saanut edes ottaa kuvia. Kiinalaiset vartijat tuli juosten kun nostimme kameraa. Mitvit, se on pelkkä silta.

Nepalissa oli juuri tällöin käynnisä Dashain, reilun viikon pituinen kansallisjuhla ja saimme kohta selville että busseja ei ollut Kathmanduun lainkaan. Vaihtoehtoina oli vuokrata Jeepiä 250€ (eli ei mikään vaihtoehto) tai yrittää saada kyytiä jonkun turistiryhmän kanssa joka oli vuokranut bussin. Näimme kun toinen toisensa jälkeen lähti, tyhjine paikkoineen, menemään. ”Emme uskalla vakuutuksen takia ottaa teitä mukaan”. Odotimme neljä tuntia että saisimme kyytiä, yksi paikallinen sopi meidän kanssa hinnan että pääsisimme hänen bussilla – jos vaan asiakkaat suostuu... Ja asiakkaita ei näkynyt tuntikausiin. Loppujen lopuksi tuli ryhmä väsyneitä vuorikiipelijöitä jotka suostuivat ottamaan meidät kyytiin, piti vaan istua takapenkillä. Siellä ei ollut edes paikallisille tarpeeksi jalkatilaa mutta meillä nyt ei ollut valinnanvaraa, joten kärsimme koko neljän tunnin matkan Kathmanduun.

Oli nannaa päästä suihkuun, oikeaan sänkyyn ja olla lämmössä. Melkein kaikki vaatteemme oli likaisia, mutta pesulat oli kaikki kiinni. Melkein koko Kathmandu oli kiinni. Mikä toisaalta oli ihan hyvä asia, siellä oli rauhallista, raitis ilma ja kaduilla pystyi kävelemään rauhassa. Heti kun Dashain loppui tämä muuttui kokonaan.

Löysimme kuitenkin yhden paikan joka lupasi pyykit jo seuraavana päivänä, ja päädyimme muuttamaan jopa siihen guest housiin asumaan :)

Nepalin viisumia meillä on tammikuulle asti, emme varmaan ihan niin kauan täällä olla kuitenkaan. Katsotaan mitä keksitään tässä kauniissa maassa tehdä.

-Sonja-