16.6.2011

Kuala Lumpur vol. 3 – Singapore


Singaporen oma lemmikki - Merlion
Taas kerran vietettiin KL:ssa päivän shoppaillessa :) Ja taas kerran minä en meinanut millään löytää mitään ja Tuomas osti vaikka mitä. Minä olen yksinkertaisesti surkea shoppaaja!:) Mutta Singapore kun oli seuraava kohde niin piti hankkia jotain siistiä päällepantavaa, reppureissaaja vaatteissa emme olisi siellä haluneet liikkua. Asuimme taas Kenin luona, hänen kämpästä on jo tullut meidän tukikohta. Melkein toivoo että olisi pakko taas käydä KL:ssa että saisimme taas nauttia hänen vieranvaraisuudestaan.
Malesiasta otimme yöjunan Singaporeen, muuten taas ihan kiva junamatka mutta ilmastointi oli rikki vaunussamme ja hieman siis hikoilutti läpi yön. Tulimme vielä niin aikaisin perille hotelille että huonemme ei ollut vielä vapaa, eli ei kuin Starbucksiin aamukahville ennenkuin pääsi suihkuun. Starbucks on taivas maan päällä muuten, ettäs tiedätte! :) (hyvästä kahvista kun on puute täällä missä kahvi kasvaa)
Olimme suunitelleet että hankimme Singaporesta Kiinan viisumit ja heti ensimmäisenä menimme viisumitoimistoon viemään paperit. Mutta ei. Jos lentoa pois Kiinasta ei ole, ei saa viisumia. Ja me haluamme mennä Tiibetin läpi Nepaliin maitse (sitä emme toki heille kertonut, väitimme että transmongolian juna veisi meidät kotiin). Ja vaikka nyt lentoa olisikin ollut niin kuukautta pidempää viisumia ei myönnetä Singaporesta. Se suunitelma kaatui siihen :( Toivomme että saamme jostain, ehkä jonkun matkatoimiston kautta, hoidettua haluamamme kahden kuukauden viisumin. Muuten käymme ehkä Laoksessasiinä välissä ja olemme sitten vaan kuukauden Kiinassa. Katsotaan:)

Kävimme herkullisella sushilounaalla ja ajattelimme tutustua vähän lähikortteleihin kuin alkoi sataa kaatamalla ja menimme irkkubaariin sadesuojaan. Oi Sinä Kylmä Huurteinen Mallasjuoma! Ja mikä parempi: Magners! Että olen kaipanut siideriä, Kuivaa Ihanaa Omenasiideriä Jäillä! :)
Koko oleskelumme Singaporessa olikin täynnä superlatiiveja kuin saimme todella hyvää ruokaa ja viiniä ja jopa samppanjaa(!), ja mitä ihanampia tuliaisia suomesta.
Menimme lentokentälle vastaan Mattia ja Pirkkoa (Tuomaksen vanhemmat) ja heidän kanssa tutustuttiin illalla sitten ensimmäistä kertaa hawker stall:iin. Niissä tuli syötyä usein, aina oli hyvää ruokaa, itseasiassa söimme vain hyvää ruokaa Singaporessa :) Helpotuksena nääntyneelle matkailijalle joka pelkäsi että toivoi liikaa Singaporesta!
Oli todella kivaa nähdä taas tuttuja kasvoja ja saada matkaseuraa. Ja ihanat tuliaiset olivat tuoneet pitkän toivomuslistamme lisäksi, vaikka mitä herkkuja meille nautittavaksi :) Tuli melkein kyyneleet silmiin kun otti ensimmäisen suupalan ruisvoileipää; ruis 100, oivariinia, korpelan savukinkku ja salaneuvos goudaa – Aaaaaahhh!!! :) Ja meetvusrtia. Ja salmiakka, UFOja (kiitos Kati!) ja Fazerin suklaata. Onnellisuus! :)

Tursistiperhe bissellä Orchard roadilla :)

Päivät menivät nopeasti ja ehdimme tehdä vaikka mitä. Tuomaksen kanssa olemme jo reissun aikana oppineet rentoutumaan ja päivärytmimme on aika löysä. Nyt olimme parina päivänä menossa aamusta iltamyöhään, oli ihan kivaa vaihtelua. Olimme totisesti turisteja, kävimme pakollisella Singapore Slingillä Raffles Hotellin Long Bar:issa, nautimme näkymästä Singapore Flyerista (maailman isoin maalimanpyörä), olimme jokiristeilyllä ja joimme gintonicit Clark Quayllä. Ja paljon muuta.
Yhtenä iltana käytiin yösafarilla eläintarhassa, tätä oli monet meille suositellut ja jotkut katsoivat parhaaksi kokemukseksi Singaporesta. Ensin kiersimme kävellen aluetta, ja onni kävi sillä lähdimme vissiin toiseen suuntaan kuin suurin osa ihmisistä ja saimme kulkea suhtkot rauhassa.
Kävijöitä oli satoja, ehkä jopa tuhansia mitä huomasimme myöhemmin kun haluttiin mennä vielä ajelulle katsomaan niitä isoja eläimiä jotka kävellen ei päässyt katsomaan, elefantit, sarvikuonot, leijonat yms. Jonot olivat ihan hulluja, odotimme n. 45 minuuttia vaikka autoja tuli muutaman minuutin välein ja niihin mahtui n. 80 henkeä kerralla. Safari oli ihan kiva, paljon eläimiä, viidakkoa ja hyvät polut sekä selkeät opasteet. Mutta henkilökohtaisesti en silti nauttinut kokemuksesta, vangitut eläimet ei ole minun juttu. Eniten häiritsi isojen eläinten olemattomat alueet, ei ne eläimet siellä huumamattomina pysyisi... No, tiedän että kaikki eivät ole yhtä negatiivisia kuin minä ja toivon jonain päivänä pääseväni oikealle safarille Afrikkaan ja voivani siellä nauttia villien eläinten katselusta.

Arkitehtein kekseiliäisyyttä pitää ihailla

Singapore on selkeä, siisti, puhdas ja tehokas kaupunki. Arkitehtuuri on hyvin vaihtelevaa, uudet pilvenpiirtäjät mitä mielikuvituksellisimpia ja vanhat talot hyvässä kunnossa. Asuimme Chinatownissa, kaikki itseasiassa. Tuomaksen vanhemmat toisella puolella lähellä temppeleitä ja me toisella laidalla. Kävelimme yhtenä päivänä läpi Chinatownin ja toisena läpi Pikku Intian. Chinatown on lähempänä keskustaa ja hyvin siivottu ja vähän steriili ollakseen Chinatown, Little Indiassa oli aidompi tunnelma, sekamelskaa, roskia ja ruokatori missä oli taas vaikka mitä myynissä. Kun näin riuttahaita pinoittain (kiinalaisella myyjällä tietenkin) käännyin ympäri koska en halunut nähdä mitä muuta tiskillä löytyi. Ei täällä välitetä onko suojatttu eläin vai ei kunhan joku sitä ostaa. 

Ganesha. Hindu temppeli keskella chinatownia
Yhtenä iltapäivänä puettiin hienoimmat päälle ja kävimme drinkillä Singaporen tunnetuimmassa hotellissa, Raffles Hotel, juomassa pakolliset Singapore Slingit. Drinkkiä on kehitetty kyseisessä baarissa. Ylimakean drinkin ohessa sai popsia maapähkinöitä ja asiaan kuului heittää kuoret lattialle. Long Bar on kieltämättä hieno, hyvin osasi kuvitella siirtomaalaisten aikoinaan istuvan just siellä heittämässä pähkinänkuoria lattialle. Sieltä jatkoimme matkaa maailmanpyörälle jossa onnistuimme välttymään jonoista kiirehtimälllä läpi näyttelyä joka piti kävellä läpi päästäkseen itse vekottimen luo. Oli hienot näkymät kaupungin ja sataman yli, F1 rata oli suoraan alapuolella ja hyvin ylellisen näköinen golffikenttä rannalla. Kun jätimme Singapore Flyerin taaksemme törmäsimme todelliseen yllätykseen, Roberts Coffee kahvilaan! Ihan just se meidän suomalainen Roberts Coffee! :) En olisi uskonut. Seuraavaksi toiseen hotelliin taas drinkille (yleelliset kliseet mistä oli ihanaa nauttia), tällä kertaa korkealle nauttimaan taas näkymästä ja juomaksi samppanjaa! Voin sanoa että jos joskus on varaa niin haluan asua kyseisessä hotellissa, Swisshotel The Stanfordissa, Niiin hieno! Ja loppuhuipennoksi illalle käytiin Imax 3D leffassa katsomassa Kung Fu Panda II.
Mutta paras ilta oli kuitenkin ylivoimaisesti se jolloin käytiin PS Cafe ravintolassa illallisella, sattui vielä olemaan sama päivä jolloin meille tuli viisi kuukautta tasan täyteen reissussa. Joimme hyvää viiniä ja söimme reissumme ensimmäiset kunnon oikeat pihvit. Juustot vielä jälkiruoaksi portviinin kera ja nämä matkailijat olivat onnellisia ja täydellisen tyytyväisiä :) Kiitos Matti ja Pirkko ihanasta illallisesta! Ja kaikesta muusta ja seurastanne, teitte Singaporen oleskelustamme oikean nautinnon.


Näkymä Singapore Flyerista
-Sonja-

2 kommenttia:

  1. hihii.. Singis on IHANA! ja arvaas mitä, siellä Rafflesin Long Barissa esiintyy aina silloin tällöin semmonen Eurooppalainen bändi ( oisko Bulgariasta tai jotain ) ovat esiintyneet muutaman vuoden Siljalla tai viking Linellä, en muista kummalla mutta osaavat suomalaista tangoa. HAHAAA siellä esittivät meille "hopeinen kuu" laulun, lievällä korostuksella hihii mutta hyvin meni ;)
    ihanaa että tykkäsitte! nauttikaa Balista!
    puss ja halaus molemmille!

    VastaaPoista
  2. :) kiitos! siellä ei bändejä ollut kun käytiin (keskellä pvää), paljon suomalaisia vaan ku fiannirin lennot just alkanu taas lentää :) haleja epsanjaan:)

    VastaaPoista