Sumatra: Lake Toba – Pulau Weh

Siirryimme lentokentältä suoraan Lake Toballe reissun kamalimmalla bussimatkalla tähän asti. Säästettiin rahaa ottamalla paikallisbussi – ei ollut sen arvoista! Bussi oli rikkinäinen, sairaan ahdas, hidas, epämukava, kuuma, haiseva... Olo oli just niin surkea kun olla ja voi, ei voinut muuta kuin alistua kamaluuteen ja tuijottaa ikkunasta ohimeneviä palmu- ja kumi-plantaaseja ja toivoa että oltaisiin kohta perillä. Kurjuutta lisäsi paikallisten tapa polttaa röökiä (kaikkialla poltetaan ja kaikki polttaa ): Sitä sytytetään, otetaan yksi veto ja sitten annetaan tupakan savuta loppuun niin hitaasti kuin vaan mahdollista. Meikäläiselle aivan käsittämätöntä ja tämä siis autoissa, busseissa, kaikkialla. Takaisinmatkalla otettiin minibussi joka maksoi melkein kolme kertaa enemmän mutta oli paljon parempi, vaikka siinäkin kuski ja välttämätön apuri poltti tasavälein vaikka yritettiin pyytää savutonta reissua – fat chans!

Määräpää tosi palkitsi, Lake Toba on kaunis ja ainakin toukokuussa hyvin rauhallinen paikka. Näimme koko viikon aikana ehkä viitisenkymmentä muuta länkkärituristia, viikonloppuna oli paikallisturisteja vähän enemmänkin mutta muuten hiljaista. Ensimmäinen yö nukuttiin veneellä tavatun paikallisen bungaloweilla, sieltä siiryttiin seuraavana päivänä vähän mukavampaan Samosir Cottageen. Ensimmäinen paikka oli halpa, reilu kolme euroa per yö ja oli kyllä rento, mutta meille vähän liian rento. :) Sänky oli hyvin epämukava niinkuin myös wc, reikä lattiassa oli aivan liian lähellä takaseinää ja pitkille länkkäreille oli melkein mahdotonta osua oikein.

Samosir Cottage oli kiva paikka mitä ollaankin jo muille matkustajille suositeltu. Tilava puhdas huone, kuuma suihku, terassi, hieno näkymä järvelle ja wifi. Kaikki tämä reilulla kuudella eurolla :) Muuten täydellinen mutta patja oli täällä, niinkuin vissiin koko aasiassa, aivan liian pehmeä ja selkä taas kipeä joka aamu.

Viikko vierähti taas kerran hengailessa :) Parina päivänä vuokrattiin mopo ja kierrettiin saarta, Samosir saari onkin todella kaunis. Luimme että piti olla kuumia lähteitä saaren toisella puolella ja suunnattiin sinne, oi mikä pettymys se paikka oli. Kuuman lähteen vesi oli putkihelvetillä ohjattu uima-altaisiin, luonnollisia lähteitä ei ollut näkyvissä. Ihan turha ajelu, minkä aikana olin unohtanut laittaa aurinkovoidetta selälle ja niska pääsi palamaan ihan kunnolla. Tyhmä mikä tyhmä :) Toisella kerralla lähdettiin vuorta ylös ja maisemat oli aivan mahtavia. Käännyttiin kun tiet muuttui liian huonoiksi ja onneksi ehdittiin takaisin Tuk Tuk kaupunkiin ennenkuin kaatosade iski. Sateet ovat täällä todellakin erillaisia kuin kotona, joku kääntää hanan täysillä auki, antaa olla hetken ja sulkee sitten kokonaan. Mistään kevyeestä kesäsateesta ei ole puhettakaan.

Hiekkarantaa saarella ei näkynyt, mutta hotellillamme oli kivasti tehty ranta pätkä missä pääsi hyvin uimaan, ja koska järvi on tosi syvä (450m) pystyi sukeltamaan suoraan laiturilta. Järvivesi oli ihanan virkistävää ja hotellin rannalla oli myös trampoliini mistä minä tein mitä surkeampia hyppyjä. Tuomas oli paljon taitavampi :) Oli ihanaa uida joka päivä eteenkin kun uinnin jälkeen ei tarvinnut mennä suihkuun heti :) Jos vielä olisi ollut saunaa...

Päätimme että lennämme Sumatran pohjoiskärkeen Banda Acehiin sen sijaan että maksamme vaan vähän vähemmän ja kärsimme yöbussissa (niitä välttelemme niin kauan kuin mahdollista, mieluummin kokonaan). Banda Acehista matka jatkuin samana päivänä Pulau Wehille,joka on Sumatran paras sukelluspaikka. Taksimatkalla lentokentältä satamaan kuskimme ajoi kiertotietä näyttääksemme meille hullun isoa paattia jonka tsunami oli nostanut 3km sisämaahan. Hän myös osoitti meille kuinka kauas sisämaahan asti tsunami oli tuhonnut kaiken. Paikka on nyt ihan kaupungin näköinen taas, rakennustöitä vielä joka kulman takana toki.

Pulau Weh saaren ruraalisuus tuli meille vähän yllätyksenä. Kun etsimme huonetta mieli vajosi aika alas. Ensimmäinen bungalowi mitä katsottiin oli pelkkä hökkeli missä oli sänky ja ”wc” sen alla, reikä lattiassa ja pieni allas mihin laskettiin pesuvettä. Päädyttiin loppujen lopuksi tuhlata vähän enemmän rahaa ensimmäiselle yölle ja otimme kivan huoneen sukellusshopilta, Lumba Lumbalta. Oli yksi kauniimpia huoneita missä olemme yöpyneet, sääli vaan että budjetti ei anna periksi ihan kaikkeen. Jos haluaa sukeltaa pitää tinkiä mukavuudesta. Siirryttiin seuraavana päivänä huoneeseen missä olemme nyt viettäneet reilu viikko. Sänky on kaksi pehmeätä patjaa päällekkäin. Wc on länkkärimallia(!!) mutta huuhtelu toimii kauhalla. Suihku on käsisuihku joka toimii vaan sähköpumpulla jota pitaa pyytää päälle joka kerta erikseen. Kuumaa vettää saa ehkä mantereella. No, tuuletin on tehokas ainakin :)

Oli ajatuksena sukeltaa vähän enemmänkin mutta kymmenen päivän aikana meille on kerytnyt vaan 11 dyykkiä yhteensä. Tuomaksella on ollut vähän ongelmia korvien kanssa ja minä olen nukkunut niin huonosti patjan takia että on tuntunut turvallisemmalta jättää dyykit väliin. Mutta sukellussaitit on ollut upeat. Olemme nyt molemmat nähneet ensimmäiset hait ja hullun isoja Napoleon Wrasseja, mustekaloja ja paljon muuta. Mutta eniten täällä on vaikuttanut korallimaisemat, yksi sukellus oli niin kaunis että tuntui siltä että olisi sukeltanut jossain akvaariossa, maisema oli kuin suoraan Discovery Channeliltä. Yksi dyykki oli vaikea, eteenkin minulle. Meihin iski hyvin vahva virtaus ja minun maskini vuoti vettä molemmilta puolin ihan lakkaamatta. Pienen paniikkikohtauksen jälkeen sain itseäni onneksi rauhoitettua. Tuomas oli samalla dyykillä melkein laittanut kädensä Stone fishin päälle, joka on hyvin myrkyllinen kala. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, olemme nyt viisaampia ja kokeneempia.

Tämä paikka on muutenkin ollut aika pettymys. Odotimme enemmän paratiisi saarta ja saavuimme rannalle missä pitää olla kengät jalassa ja yhteisöön missä ruoka on aivan surkeata. Tarjonta on masentavan suppea ja melkein kaikki ruoka on ollut mautonta ja monotoonista. Yhdestä ravintolasta, Barracudasta, olemme saaneet ihan hyvää ruokaa (jos sitä olisi meille tarjottu esimerkiksi Vietnamissa olisimme olleet pettyneet) ja henkilökunta siellä on aivan ihanaa. Kolmesti nyt olemme tilaneet tiettyjä ruokia edellisenä päivänä ja he ovat lähteneet kaupunkiin hakemaan tuoreita raaka-aineita. Yhtenä iltana yksi italialainen nainen, Marina, joka on täällä sukeltamassa, teki Barracudan keittiössä Carbonaraa. Annos oli toki ilman pekonia (muslimi maa), kermaa, parmesania ja mustaapippuria... Vähän ihmettelen miten italialainen voi kutsua sitä Carbonaraksi!? Se oli kanapastaa bechamelkastikkeella ja munakeltuaisella, ei Carbonaraa!

Huomenna lennetään takaisin Kuala Lumpuriin, ja ensimmäistä kertaa minua ei harmita lähteä yhtään. No, Phuketissa en viihtynyt myöskään mutta siellä en odottanutkaan viihtyväni päinvastoin kuin täällä. Olen enemmänkin helpottunut että päästään pois. Älkää käsittäkö väärin, sukellus täällä on hienoa ja saari on kaunis, olen vaan Niin valmis menemään Singaporeen ja nauttimaan AC-taivaasta ja ruoasta! Ja saame vielä hyvin tervetullutta seuraa :) ja ruisleipää!! :)

Koska täällä on surkea nettiyhteys tämä blogi jää kokonaan ilman kuvia, mutta emmeköhän kohta saada niitä kuvasivullemme näkyville.

-Sonja-

Angeles/San Fernando – Sagada – Vigan - Kuala Lumpur vol.2

Riisipeltoja Sagadassa

Viimeiset päivät Kota Kinabalussa meni rauhallisesti. Yksi päivä vietettiin lähellä olevalla saarella satojen muiden turistien kanssa, 90% aasialaisia turisteja/paikallisia. Oli viikonloppu ja perheet menivät rannalle viettämään päivää. Toisaalta kivaa ollaa vaan rannalla, mutta ihmismäärä ja snorklauspaikan surkea laatu pilasi vähän päivää. Saarella oli samoja liskoja mitä nähtiin Borneon viidakossa, isoja sellaisia ja monta.. Hengailivat ihan lähellä kaikkia ihmisiä ja grillistä nille heitettiinkin luita herkkupaloiksi. Syövät vaan kuulemma kuollutta lihaa mutta kyllä silti kiersi kaukaa, isoin oli noin kaksi metriä pitkä.

Löydettiin yhdestä uudesta isosta ostarista ranskalainen pikku ravintola, Saffron, johon palattiin parikin kertaa. Arvaavaan oliko nannaa saada länkkärityyliin tehtyä salaattia ja ihan oikea sisältä sulava suklaa fondantti!! Ja kahvi oli mainiota. Yllättävää on mielestäni että täällä missä kahvia käytännössä kasvaa takapihalla joudaan pikakahvia tai aivan surkeata suodatin kahvia :(

Kaivataan Vietnamin kahvitarjontaa.

Yövieraamme

KKsta lennettiin Clark:n Filiippineillä, Manilasta pohjoiseen. Olimme varaneet hotellia valmiiksi netistä koska oli pääsiäisviikko ja kaikkialla varoitettiin että silloin on vaikeata löytää yöpymispaikkaa. Tämä huone varattiin Angeles Citystä ennenkuin tutustuttiin paikkaan – virhe! Ainut paikka mitä meidän budjetilla saatiin oli huone paikasta nimeltä Ponderosa (tuttu Bonanza:sta, minkä niminen hotelli oli aiemmin ollutkin), hotelli oli kuin suunniteltu 1970-luvun ystäville. Clark itsestään on vanha jenkki ilmavoimien tukikohta ja tunnettu maailman vanhimmasta ammatista, varsinainen baari ja bordelli kaupunki. Sen lisäksi se oli vielä ruma kaupunki joka tuntui epäturvalliselta, betonihökkeleitä ja piikkilankaa ja aseistettuja vartioita vaikka missä (mäkkärin ovella esimerkiksi!). Meikäläinen oli vielä ainut länkkärinainen alueella, miehiä oli kylläkin ja he eivät katsoneet minua silmiin edes kuin puhuivat minulle suoraan... Sen lisäksi hotelli oli luukku, likainen kulunut ruma luukku. Uima-allasta oltiin odoteltu muttä sitä nähdessä oli uiminen kaukana mielestä. Ja kruunauksena kakun päällä yöllisena vieraana oli hiiriä. Yksi kävi sängynpäädyllämme syömässä meidän suklaakeksejä ja lukollisessa kaapissa, missä oli arvotavarat niinkuin kamera ja ruishapankorput, oli käynyt joku kanssa. Arvatkaa vaan kuinka paljon v*****i heittää korput rokeen kun kulmasta oli syöty :'( Oltiin korppujaa kannettu mukana Thaimaastta asti tarkoituksena nauttia synttäreilläni. Turha sanoa että tänne ei mennä uudetsaan, eikä suositella kenellekään!

Hra Iso J saa naulan jalkaansa

Pääsiäislauantaina mentiin viereiseen kaupunkiin San Fernandoon seuraamaan paikallista pääsiäisviettoa ja ristinnaulimista. Päivä oli kuuma. Tosi kuuma. Käveltiin Via Crusis jota pitkin nähtiin kymmeniä ja kymmeniä paidattomia miehiä jotka piiskasivat itseään narulla missä oli puupalikoita päässä. Veri kirjaimellisesti roiski kaikkiin suntiin, meillä oli molemmilla vaatteet ihan punapilkullisia päivän päätteeksi. Oli vähän vaikeata löytää oikeata reittiä, etenkin kun avuliaat paikalliset osoittavat aina eri suuntiin – miksi vastata jos et tiedä? Eikö se ole nolompaa antaa väärää tietoa toiselle ja antaa hänen eksyä kuin myöntää ettei tiedä? Ei vissiin.

Saavuttiin itse ristinnaulimispaikkaan vähän etuajassa mutta onneksi löydettiin hyvä paikka varjossa missä odotella. Ihmisiä oli tuhansia, n. 30 000 lehden mukaan yleisössä. Itse ristinnaulimista odotettiin jonkin aikaa suoraan paahtavan auringon alla, onneksi tuli otettua Kambodjassa ostetut kramat (huivit) mukaan joilla saatiin päät ja niskat suojaan. Paikallisilla oli sateenvarjot, mikä meille oli vähän hankalaa koska varjot oli meille silmän korkeudessa ja piti kokoajan varoa kasvoja. Onneksi kaikki kuitenkin laskivat varjot kun esitys alkoi. Esityksessä oli mukana roomalaisia sotilaita hevosilla, vartijoita, vankeja, Jeesus, Maria Magdalena ja muita neitokaisia. Kolme miestä nostettiin risteille, kaksi vaan solmittiin kiinni mutta itse hra ”iso J” naulottiin sekä jaloista että käsistä ristiin. Tätä herraa, paikallinen, on ristiinnaulottu joku 30v putkeen, hän oli selvinnut pahasta auto-onnettomuudesta ja luvannut jumalalle että hän tekisi tämän loppuelämänsä – siitä se ajatus sitten lähti :)
Muualla samassa kaupungissa oli joku 15 muita ristinnauliimisia missä jokainen joka jostain syystä etsi jumalalta anteeksiantoa sai ristiinnaulituttaa itseään. Me emme näitä nähneet ihan vaan sen takia että oli niin kuuma ettemme jaksaneet kävellä ympäri kaupunkia yhtään ekstraa. (Filippiinit olikin tähän asti kuumin paikka missä ollaan oltu. Viimeisellä viikolla kun katsottiin paikallista sääennustetta oli sinä päivänä 34 astetta ”feels like 41”, ja tuulesta ei ollut tietoakaan.)

Kun tultiin takaisin pudonneiten enkelten kaupunkiin törmättiin vahingossa pääsiäiskulkueseen. Kymmeniä paraatikärryjä missä oli ihmisten kokoisilla nukeilla kuvattu tapahtumia Jeesuksen elämästä ja joitain Raamatun hahmoja. Kulkueessa oli tuhansia ihmisiä, kävelivät, lauloivat, pitivät palavia kynttilöitä kasissään. Vähän erilainen pääsisäisen vietto kuin kotona.

Seuraavana päivänä lähdettiin aikaisin aamulta jo menemään, suuntana Baguio missä yövyttäisiin ja sieltä Cordilleras vuoriin pikku kaupunkiin nimeltä Sagada. Baguio on suhteellisen iso opiskelija kaupunki, saasteinen (vuoriston keskellä oleva saastekuoppa) ja likainen sellainen, mutta onneksi löydettiin kiva baari missä viettää iltaa. Ja vaikka pottumuussissa olikin vaniljaa ja se jäi syömättä, ja Gin Tonicissa oli sokeria, niin meillä oli hauska ilta siellä ja Rumours Baria muistellaan hymyllä.

Bussimatkalla Sagadaan oli aivan mahtavia näkymiä, huimat korkeuserot ja niin vihreätä ja kaunista. Yksi pikkujuttu mikä oli tosi hupaisaa on millaisiksi sipsi ja karkkipussit yms muuttuu kun menee ylös vuoristoon, piukeat ja pulleat kuin ilmapallot :)

Roikkuvat kirstut, ruskea alimmassa rivissä on viime vuodelta. Sagada

Sagadaan jäätiin viikoksi. Siellä oli n. 26 astetta päivällä, viileätä yöllä ja tuoksui havumetsälle, kotisuomi tuli vahvasti mieleen. Saunaa kun vielä olisi löytynyt...aiaiai! :) Kaupunki oli rauhallinen, pieni ja täynnä ravintoloita ja hostelleja. Eniten aikaa vietettiin vaan olleskessa, käveltiin lähtinähtävyyksiin ja nautittiin kotoisesta luonnosta. Yksi päivä käytiin retkellä lähistöllä olevalla vesiputouksella, otettiin opas ja uikkarit ja lähdettiin kävelemään. Lähtöpisteestä joku 2600 askelta alaspäin väitti oppaamme, emme viittineet laskea:) Käveltiin paikkallisen pienen kylän ja sen riisipeltojen läpi, joenpenkkaa pitkin ja tultiin pienelle minijärvelle mihin laskeutui vesiputous. Näin kuivakautena se ei ollut iso ja kovaääninen, mutta vettä tuli silti. Oppaamme oli jo ehtinyt varoittaa että voi olla että vettä ei putoa ollenkaan. Minijärvessä käytiin uimassa, oli aivan Ihanaa uida taas makeassa vedessä ja viileässä sellaisessa (Tuomaksen mielestä kauhean kylmää:)). Vähän aikaa kun olittin hengailtu paikalle alkoi saapua paljonkin porukkaa. Kylän pikkupojat tuli sinne uimaan ja turistiryhmiä oli monta. Paikkalispojat kiipesivät ihan putouksen alle ja sukelsivat kalliolta. Kun lähdettiin oppaamme kysyi jos haluttiin ottaa toista reittiä pois läpi riisipeltojen ja tietenkin me haluttiin. Reittimme oli sitten pelkkää riisipeltoa :) Aurinko paahtoi ja ylösmatka tuntui loppumattomalta, mutta oih mitkä näkymät! Oli todella kaunista, syvää laaksoa ja korkeita vuoria, kaikkia eri vihreän sävyjä mitä on (paitsi ehkä neonvihreä) ja siistit tasaiset riisipellot. Vaikka hengästytti niin hymyilytti samalla. Oli tarkoitus kävellä neljä kilsaa takaisin omaan kylään mutta päätimme ottaa Jeepney kyydin silti. Istuimme katolla ja nautittiin näkymistä.

Toisena päivänä käveltiin luolatunnelia pitkin yhdestä luolasta toiseen. Tämä kesti n 3.5 tuntia, vuoren alla läpi mitä ahtaampia kiviväliköitä, vuorensisäisiä pikku lampia ja lepakonpaskaa. Meillä oli kiva opas, Chris, paikallisesta vuoristoheimosta. Läpikäynnin päädyssä oli luola missä oli vesiputous ja mitä kauniimpia pikku altaita ja kivenmuodostelmia. Kallio oli muotoutunut eräänlaisiksi riisinpellon näköisiksi terrasseiksi missä vesi valui toisesta toiseen kunnes se hävisi putoksessa vielä syvemmälle maan alle. Meillä ei ollut kameraa mukana koska pelättiin että se olisi kastunut tai kolhuuntunut kävelyn aikana, mutta tuohon 'Spa' luolaan tuleessa viimeistään harmitti että se ei ollut mukana. Retki itsessään oli mahtava kokemus, suositellaan kaikille jotka Baguioon eksyvät.

Sagadassa vietettiin viikko ja sieltä taas Baguioon yöksi ja aamulla Viganiin. Vähäsen potutti kun joutui tekemään matkan Sagadasta Viganiin, joka linnuntietä on n. 70Km, kahdessa päivässä 7 + 7 tunnin bussimatkaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut neljä tai viisi kulkuneuvovaihtoa suoraan läpi vuoriston, joka olisi kestänyt ainakin yhtä kauan – valitsimme mukavuuden ennen seikkailua tällä kertaa. Jeepneyt millä oltais matkustettu on hyvin matalat, jopa minä pidin päätäni alhaalla niissä istuessa, ajattelemattakan Tuomasta 195cm.

Vigan

Vigan on UNESCO world heritage village, kaunis pikku kaupunki joka on selvinnyt kolmea eri sotaa ja vanhat espanjalaistyyliset talot oli laajasti kunnostettu. Minun syntymäpäivän kunniaksi valittiin vähän parempi hotelli muutamaksi päiväksi, tämä oli toivomani syntymäpäivälahja :)

Kaupungissa oli kyseisellä viikolla Viva Vigan Arts Festival, yksi syy miksi sinne mentiin. Keskustorilla oli markkinat ja joka päivä eri ohjelmaa, kilpailuja, kansanmusiikkia, tanssia, homoparaateja ja bingoa. Ajattelimme lähteä vähän aikaisemmin, mutta oli pakko jäädä kun huomattiin että loppuviikosta oli Carabao Painting eli lehmien maalaus kilpailu! Me oltiin, niinkuin suomalaisena kuuluu olla, hyvissä ajoin paikalla. Muut, tuomarit, kilpailijat ja yleisö, saapuivat kaksi tuntia myöhemmin :) Emme ole, enkä tiedä olemmeko ikinä, tottuneet paikalliseen tapaan, eli epätäsmällisyyteen. Jos kerran on alkamisaika, niin miksei pidä siitä kiinni? Jos ei halua aikataulua, älä tee sellaista! No kuitenkin.. Monen mutkan ja pitkän odottelun jälkeen maalauskilpailu alkoi ja lehmät sai ensin valkoisen pohja maalin alle ja mitä mielikuvitukseellisempia kuvia maalattu pälle. Samaan aikaan oli taidekilpailu missä joukkueet teki tauluja siemenistä ja pavuista yms.. Ääriviivat piirettiin puiselle pohjalle ja ruokaaineet liimattiin päälle. En tienytkään että on olemassa ihan kirkkaan joulunpunaisia siemeniä, mutta kaikki oli (piti olla) luontaista. Päivän päätteeksi oli paraati ja lehmät pääsivät näyttäytymään yleisölle samalla kun vetivät perässään erillaisia kärryjä missä oli teeman mukaisia maisemia tai muuta vastaavaa.

Vigan oli kaunis ja kuuma pikku kaupunki.Päivät menivät hiljalleen kaupungissa kävellen. Mukulakivikadut imi itseensä kuumuutta päivällä ja hehkutti sitä jalkoihiimme vielä 8lta – 9ltä illalla. Paljon tekemistä siellä ei ollut, kirkkoja kauheesti niinkuin kaikkialla Filippiineillä, ja jotain museoita. Ostimme suosikkiravintolassamme ginipullon jota tuhottiin vähitellen viikon aikana yazzia ja casinoa pelatessa. Litran Tangueray maksoi ravintolassa 15$! :)

Ruoka oli koko Filiippineillä hieman pettymys ja Vigan ei ollut poikkeus. Ruoka oli niin huonoa kerran että jätin kokonaan syömättä ja vaikka en valittanutkaan niin annosta ei ollut laskullamme, kätevää :). Ja mäkkärissä käytiin muutaman kerran, aika surkeata saa kyllä ruoka olla että valitsemme mäkkärin mutta näin kävi.

Viganista lähettiin ihan viimeisenä päivänä ennen lentoa ja oli pakko päästä Clarkiin asti sinä päivänä – oli piiitkä suora bussimatka eli rankka ja pitkä päivä. Seuraavana päivänä aikainen lento takaisin Kuala Lumpuriin. Olimme sopineet aikaisemmin Kuala Lumpurissa tavatun Kenin kanssa että saisimme nukkua hänen luona pari yötä. Oli ihanaa ja vähän outoa jopa olla jonkun kodissa ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen. Siellä oli olohuone. Ja keittiö! Ajatelkaa :) Ja mitä parasta, minä sain tehdä ruokaa!! Pääsin hellan ääreen ;) Olimme jo aikaisemmin sopineet Kenin kanssa että kokataan hänelle jotain suomalaista ja päädyttiin karjalanpaistiin keitetyillä perunoilla. Tiesimme että kaikki raaka-aineet löytyisi – ja että maistui hyvälle syödä omaa tekemää ruokaa. Ken tarjosi vielä viinit ruoalle – voitto! :) Ken on opettaja yliopistolla ja oikea foodie, tunsimme itseämme hyvin tervetulleiksi ja onneksi päästään vielä kerran nauttimaan hänen vieraanvaraisuudestaan ja silloin hän laittaa meille ruokaa esi-isiensä tyyliin, eli Nonya-ruokaa :)

Päivällä käytiin Kuala Lumpurissa shoppailemassa, kierrettiin pari eri ostaria mistä toinen oli niin iso että minua ihan ahdisti. Kaikki Helsingin keskustan liikket mahtuisi tuon katon alle helposti – sairasta. Tässä vaiheessa matkaa Tuomaksen jo kolmannet flipflopit oli mennyt rikki ja nyt tuli satsattua Birkenstockeihin toivolla että nyt kestäisi. Itse olin jo kauan kaivannut uusia sortseja ja ne löytyi, EDC:n kaupasta – kuinka tylsää se on ostaa saman merkkisiä vaatteita täällä reissulla kuin kotona ja vielä kalliimmalla! Mutta pitäisi kestää myös nämä, toivotaan! :)

Kuala Lumpurista otettiin juna Butterworthiin ja sieltä lautta Georgetowniin Penangissa mistä

seuraavana ammuna oli lento Indonesiaan, Sumatraan. Emme tieneet että tämäkin on UNESCON world heritage village muuten oltais luultavasti vietetty pari päivää täälläkin, oli kivannäköinen paikka. Ja mitä parasta löydettiin hyvä intialainen ravintola, nami! Filiippinien huonon ruoan jälkeen oli mahtavaa saada taas maukasta illallista.

Sumatralla ollaan nyt reilut 20 päivää ja nopean KL käynnin jälkeen tapaammekin Tuomaksen vanhempia Signaporessa :) 

Halusin laittaa tänne enemmän kuvia mutta hidas nettiyhteys halusi muuta..no, kuvasivullemme tulee enemmän kuvia sitten heti kun ollaan taas nopean netin ääressä. :)

-Sonja-